Osalle meistä lienee tuttu "Harold and Kumar go to White Castle", "elokuva", jonka hauskuus alkoi avautua täysin uudella tavalla nautittuani itse tästä kokonaisvaltaisesta makumatkasta. Järkyttävintä ei ole se, että on todellakin olemassa hampurilaisravintolaketju nimeltä "White Castle". Voi olla jopa hauskaa verrata "elokuvan" ja "White Castlen" kotisivuja. Järkyttävintä on ravintolan tarjoama amerikkalaisuuden, alaluokkaisuuden, suorastaan saatanallinen rasvaisen ja yököttävän aterian, sekä naurettavan halvan hinnan muodostama kombinaatio, joka bisnesideana on täkäläisen mittapuun mukaan liki lyömätön. Jos hampparin hinta on 50 c/kpl niin tajuaa tyhmempikin, että sapuska on vähintäänkin kuraa. Tai niinhän sitä luulisi.
Ranskalaiset maistuvat (ja myös näyttävät) kumimaisilta ylivuotisilta Oolannin ranskanperunoilta, jotka on pari kertaa lämmäytetty upporasvassa, ja sitten lopuksi mikrossa. Hampurilaiset ovat sellaisia pieniä, joita kuuluu perusateriaan neljä (4).Lihaa on sellainen 2 milliä vahva rasvasiivu, joka näyttää lähinnä kebab-siivulta, mutta maistuu käytännössä vain vanhalta rasvalta. Sämpylät ovat aivan tyhjää höttöä ja kokemuksesta yleisilmeeksi jää lopulta vain pelkkä rasva. Lady ja HR saivat yhdessä alas melkein yhden kokonaisen aterian. On aivan käsittämätöntä, että näitä täällä eräät jonottavat.
Oma kokemuksensa on atmosfääri. Pikantti pieni detalji oli, että jokainen sisääntuleva kundi yritti ensin iskeä tiskin takana palvelevan donnan. Ketä sitten käveli sisään? Alaluokkaa, värillistä, pienituloista, muutamia valkoisia mukaan lukien Lady ja HR. Saimme huomata, että emme kuulu joukkoon... Bon Appetit!
PS Härskit kuvat einehtimön karskista menyystä ja asiakaskunnan perusolemuksesta ovat peräisin WCn Mid-townin ja Bronxin konttoreista. New Yorkissa matkailleille lienee selvää kumpi on kumpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti