New York Times markkinoi Helsinkia oikein täyden aukeaman jutulla ja matkaliitteensä koko kannella. Kuten voi arvata juttu ei sisällöllisesti tarjoa mitään uutta, perusjutut vain. Toisaalta, matkajuttujen oletetaan sisältävän ne "tietyt" jutut, joten kyse on oikeastaan vain siitä miten asia esitetään. Tällä kertaa Helsinkiä tehdään tunnetuksi hyvin kesäisessä hengessä.
Artikkeli on selvästi raharikkaille suunnattu, sillä esim. ravintolatarjonnasta esitellään vain Michelin- paikkoja ja muutamia muita verrattain laadukkaita ravitsemusliikkeitä. Tämä varmasti sopinee hyvin suomalaisille yrittäjille.
Mielenkiintoista kyllä, suomalaisista jutuista voi melkein aina bongata jotain vähemmän imartelevaa. Niin myös tällä kerralla. Ladyn tarkka ja ammattimainen silmä erotti kuvasta Espalle sammuneen deekun. Tää on niin ikuista.
Matkaoppaista sen verran, että hyvän matkaoppaan tekeminen, tai edes löytäminen, onkin vaikeampi homma. Verraten paljon matkustaneena kiteyttäisin asian seuraavasti.
- Hyvät kansainväliset (yleensä jenkkiläiset) matkaoppaat kuten "Lonely Planet" , jotka ovat sinänsä hyviä, mutta joita käyttämällä voi viettää lomasi tapaamalla lähinnä vain amerikkalaisia turisteja. Näitä kannattaa käyttää lähtökohtana, ja hyödyntää niiden erinomaisia netti-vinkkejä ja keskustelupalstoja, joissa tien päällä olevat turistit jakavat ja kyselevät vinkkejä.
- Usein heikohkot "kansalliset oppaat", jotka voivat olla persoonallisia, mutta joiden tiedot ovat harvoin ajan tasalla, ja jotka perustuvat yleensä vain yhden tai muutaman ihmisen mielipiteisiin. Kannattaa tsekata, lähinnä tuomaan vaihtoehtoja, ja kansallisia mieltymyksiä. Ongelmana on, että harvoin näillä julkaisijoilla on verkostoja ja resursseja käydä kaikki esittelemänsä paikat läpi vuosittain, pitääkseen tiedot ajan tasalla.
- Tästä opimmekin kuinka elämäntapamatkaaja toimii:
a) verkostoituu aina ja kaikkialla ottaen yhteystiedot, jotta voi kysellä paikallisten neuvoja ja ohjeita. Tähän verkostoitumiseen liittyy aivan avoin molemmin puolinen hyöty. Jos olet matkalla kohteeseen, josta tiedät tuntemasi henkilön olevan kotoisin, laitat viestiä. Nuorilla ja vapailla palveluun voi liittyä myös ilmainen nk. reisimajoitus matkakohteessa.
b) yöpyy paikoissa, joissa elämäntapamatkaajat yöpyvät eli backpack paikoissa, paikallisissa hostelleissa, joista kuukausia tien päällä olevat ihmiset, kontaktit ja siksi myös matkavinkit löytyvät.
c) on valmistautunut hyvin. Lukenut matkaoppaansa, ja miettinyt mitä tahtoo nähdä ja millainen on matkasuunnitelma. Siten tietää mihin eteen tulevat tipsit liittyvät, olisivatko ne relevantteja tai mahdollisia itselle, ja olisiko aihetta kysyä lisää.
d) Käyttää aina useita oppaita, ja omia lähteitään.
En itse koskaan käytä pelkkiä kaupunkioppaita, vaan aina hiukan laajempia maan tai maanosaa kattavia oppaita, koska kaupunkioppaista 90 prossaa on kuitenkin täysin merkityksetöntä sontaa, johon tutustuminen kuitenkin tuottaisi pettymyksen. Sen ajan sitten hengaa mieluummin vaikka paikallisten kanssa baarissa. Tästä syystä esim. Lonely Planetin Shoestring oppaat ovat aivan mahtavia, ei turhaa tietoa.
Tiesittekö muuten, että USAssa matkaoppaista tehdään usein kaksi versiota, tavalliselle kansalle ja sitten varakkaammalle väelle. Tästä syystä on merkittävää, että NY Timesin artikkeli esitteli Helsingin nimenomaan varakkaan väen paikkana.
Jos haluatte nähdä eron ko. oppaiden välille, niin tsekatkaa ensin tyypillinen varakkaamman väen maailmankattava "matkaopas-sarja" , josta ei meikäläiselle, eikä varmaan valta-osalle suomalaisia ole hirvittävän suurta iloa. Tsekkaa sitten jokin tavallisen kansan "oppaista USAhan." Eron näette heti. Siis matkaoppaissa ON eroja.
* * * * *
Duudsonit ovat aloittaneet USAn valloituksensa. Kuulemma näkyi jo joku pätkä TVssä, ja kaduilla muiden mukana...
PS Tiesittekö muuten, että uudessa Lonely Planetissa ei lue enää Kouvolan kohdalla "aja ohi" vaan koko kaupunki jätetään vain tyylikkäästi mainitsematta kokonaan. Lonely Planet mainitsee (tai ainakin mainitsi) muitakin tällaisia paikkoja. Itse olen näistä tsekannut paikat Surat Thani (Etelä-Thaimaa) ja Johor Bahru (Malesia). Aivan turhia paikkoja molemmat. Edellisessä paikalliset eivät antaneet meidän löytää edes paikallista bussiasemaa, vaan olisivat halunneet meidän käyttävän kalliimpia turistibusseja, vaikka mukana oli thain-kieltä puhuva henkilö. Johor Bahru taas on niin vaarallinen, että sitä kannattaa varoa jo oman terveytensä puolesta. Ko. paikkoihin mennäänkin oikeastaan vain, koska niiden kautta kuljetaan jonnekin muualle.
3 kommenttia:
No stereotypioiden maa, usa. Silti toivottavasti sinne voisi tulla vaikka töihin.
No äkkiäkös tuosta nyt juttu työnteosta USAssa kirjoitetaan.
Stereotypioiden maa...? Ymmärrän enkä ymmärrä. En siis ota kantaa.
Lähetä kommentti