Permanent Resident -prosessi käytännössä (osa 4)

Mitä ne puhuu USAhan emigroitumisen vaikeudesta?

Käsi sydämelle, en ole koskaan (J-1 viisumin kauan sitten saamisen jälkeen) päässyt maahan yhtä kivuttomasti. Yleensä jaksavat penkoa, ja istuttaa penkillä tunti tolkulla. Nyt meni mukavasti. Töitä hakemaan ja tekemään, sillä työlupa alkoi aivan heti!

* * *

Saavuin kaukaa viisaasti sellaisella lennolla, joka tulee NYCssä hyvään terminaaliin. Tämä tarkoittaa, että jonot ovat pienemmät. (Muistutettakoon tässä, että esim. Finski lentää hyvin huonoon terminaaliin ja huonoon aikaan). Nyt kävi niin ihmeellisesti, että kahteen tuntiin (2) – siis kuvittele tämän tapahtuvan JFK:lla – yhtäkään konetta ei ollut valitsemaani terminaaliin saapunut. Olin hankkinut paikan niin, että pääsin melkein ekana koneesta ulos, ja hölkkäsin (kuten aina) terminaaliin, niin että olin käytännössä ensimmäisenä jonossa.

Tiskin takana oli poikkeuksellisen fiksu kaveri, joka hoiti asian hyvin ja kätevästi. Minut poimittiin jatkokäsittelyyn sivuhuoneeseen kuten aina, ja paperit päätyivät aasian-amerikkalaiselle jannulle. En voinut välttyä mielikuvalta, että alkuun tiskillä asiaani hoitanut kaveri halusi asiani hiutuvan nopeasti, sillä jälkimmäinen jannu (toisin kuin muut tiskin takana) ei turhia kupeksinut. 10 minuuttia myöhemmin seisoin odottelemassa matkalaukkujani. Maahanmuuttajille jaettavassa oppaassa neuvotaan varaamaan aikaa showhun mitä tahansa tunnista ylöspäin, joten tällä kohtaa voi kyllä rastin vetää seinään. Olinkin ollut aikeissa kysellä yhtä ja toista statuksestani, mutta kun asiat hoituivat näin livakkaasti katsoin parhaaksi poistua paikalta ennenkuin kukaan saisi päähänsä kysellä lisää. :)

Ok. Tulen tylsästä Suomesta, kaikki paperit ja liitteet oli hoidettu viimeisen päälle, eikä papereistani varmaan muutenkaan löytynyt mitään erikoista. Ja muita vastaavia positiivisiä tekijöitä...

Seuraavassa ja samalla viimeisessä (osa 5) jaksossa ruoditn, kuinka jälkikuviot hoituvat: sotut, green cardit, paperit jne.

* * *

Muutamia havaintoja, jotka ehkä useimpien mielestä ovat tylsiä mutta joita aikojen saatossa vain jotenkin alkaa pohtia:

• Miksi USAn maahantulotiskeillä (siis niissä sivuhuoneissa), asiakaspalvelijat seisovat vanhanaikaisella kateederilla? Uskotaanko vielä vanhanaikaiseen pituudentuomaan arvovaltaan? Vai onko se niin – niinkuin kaikki esiintyvät taiteilijat tietävät – että lavalta näkee koko salin suorastaan aitiopaikalta? Useinhan sali on täynnä kansaa jonka edesottamuksia halutaan ehkä seurailla.

• Miten NYC vaikuttaa niin kotoisalta vaikka en ole kaupungissa pysyvästi asunutkaan useampaan vuoteen? Oli kuin kotiin olisi tullut – vain ne tietyt kulttuuriset seikat tuntuivat taas freeseiltä ja jänniltä. Pientä asemoitumista tosin, nythän tyyli on vapaa ja omillaan mennään. Haasteet ovat siis vähän isommat. Tämä puoli tuntuu kokonaan uudelta, sillä kohonnut ikä ja uusi sosiaalinen/ammatillinen/expat -status johtaa ihan uusiin tilanteisiin, sekä tietysti uusiin ajatuksiin.