Hiukan USAn taloudesta.

Aina ajan hermolla oleva The Economist (lausutaan nenään) esittää Podcastissaan todella mielenkiintoisia makrotalouden havaintoja USAn taloudesta. Nimittäin ajatuksen siitä, työmarkkinoiden staattisuus on lisääntynyt ongelmaksi asti, kun työttömistä raksatyöläisistä ei saada yhdessä yössä hoitsuja, kun asuntoloukuissa asuvat ihmiset eivät pääse muuttamaan työn perässä toiselle puolelle maata, ja kun matalapalkkatyöt katoavat jolloin pitkäaikaistyöttömien kyvyt heikkenevät. Eli että vaihtelevalta näyttää.

Minä sanoisin, että ekonomistit Euroopassa (saati USAssa) ovat vielä kaukana sen ymmärtämisestä, kuinka valtavasta yhteiskunnallisesta muutoksesta länsimaissa on kysymys. Ei ainoastaan Aasia aja ohi vaan koko ajattelu omasta elämäntavasta ja arvoista on muuttumassa. Katsotaan miten käy.

Finski ja muuta lentämisestä

Jos ei taloustiede kiinnosta niin hyppää suoraan alemmas diskussioon kansallisen lentoyhtiömme tilasta.

Lentämisestä yleensä.

Lentämistä lobataan heidän etujärjestöjensä puolelta positiivisessa hengessä. Toisenlaista tietoa löytyy esim. täältä, kyllä se on aika karua millä ehdoilla USAssa paikallista lentoliikennettä pyöritetään. Tosin, Finskillähän ongelma on päinvastainen, joudutaan pakosta ylläpitämään nykymaailmassa kalliita rakenteita, eli että ei mennä ihan tuottavuuden ehdoilla.

Lentoyhtiöiden ongelma on kansantaloudellisessa mielessä yksinkertainen. Kyse ei ole vain strategioista tai muista yhtiöiden sisäisistä tekijöistä. Kyse on kilpailusta alalla jolla on jatkuvana funktiona pysyvästi pienenevät marginaalikustannukset. Toisin sanoen, konetta myydään täyteen pienemmillä ja pienemmillä katteilla vaikka väkisin, koska aina on jollakin lentoyhtiöllä muutama vapaa paikka koneessa. Asiakkaiden kannalta tietysti hyvä, koska se on pakottanut näitä vanhoja dinosauruksia kuten SAS ja Finski tehokkuuteen. Kilpailun näkökulmasta, esim. eri lentovuorothan (esim. ma-aamun vuoro Brysseliin vs. lauantai-päivän lento Brysseliin) ovat usein eri markkina.

Tapasin sattumalta huippuaikaansaavan ja mukavan ruotsalaisen mikroekonomistin, Fredrik Carlssonin, ja pitihän se tsekata mitä hän on julkaissut... Kun nyt meidän taloudessa tuo lentomatkailu näyttelee aika suurta roolia, niin kiinnostuin mitä Carlssonin tutkimukset aiheesta sanovat:

• Hän tutki Euroopassa kaupunkeja pareina (ts. lentoreittejä), sekä sitä kuinka lentoyhtiöt valitsevat hinnat ja lentojen frekvenssin (Price and Frequency Choice under Monopoly and Competition in Aviation Markets, Working Paper 2002). Economy-luokassa lentojen hinnat eivät juurikaan muutu, olipa reitillä monopoli tai ei (equilibrium price pysyy samana), oletettavasti koska ihmiset ovat valmiita joustamaan ajankohdassa. Business-luokassa taas lipunhinnat vaihtelevat merkittävästi riippuen reitin kilpailusta. Sen sijaan, lentojen frekvenssi muuttui merkittävästi kilpailun mukaan. Kysynnän ja tarjonnan tasapaino saavutettiin vain jos lentoyhtiöitä on 3 tai enemmän. Pienentyvä markkinoiden konsentraatio (enemmän yhtiöitä) kasvattaa lentojen määrää ja tarjontaa.

• Hän myös tutki lentoyhtiöiden asiakasbonus-järjestelmiä Ruotsin sisällä (Airline choice, switching costs and frequent flyer programs. FC & Åsa Löfgren WP 2004). Hän havaitsi 1992-2002 datan perusteella, että palveluntarjoajan vaihtaminen lisäsi merkittävästi kustannuksia. Lisäksi tällä tavalla saatiin luotua tottumusta käyttää ko. lentoyhtiötä. Edelleen, suuri markkinajohtaja kuten SAS sai kohtuutonta etua bonus-järjestelmästään. Kuulostaako tutulta :) Onkohan frequent flyer -ohjelmat nykyään yhtä merkittävässä asemassa economy-luokassa, kun hintakilpailu on koventunut? Kuvittelisi, että ihmiset vaihtavat helpommin, kun tarjontaakin on enemmän. Business-luokassa luultavasti kaikki on kuten aina ennenkin...

• Kiinnostava on myös ympäristöverotuksen mallintaminen point-to-point ja hub-and-spoke -lentoliikenteessä (WP 2000). Hän havaitsi, että monopoli-lentoyhtiö (multiproduct) valitsee aina ympäristöä eniten vahingoittavan network-vaihtoehdon, valitsemalla eniten lentoja sisältävän vaihtoehdon. Optimaalinen vero on matalampi kuin Pigovian tax. Multiproduct Cournot -duopolissa (ups... siis muutaman toimijan kilpailussa, jossa toimijoilla on jonkin verran monopolivoimaa, mutta kilpailu ei tapahdu ensisijaisesti hinnoilla vaan tuotantomäärällä) analyysi tulee monimutkaiseksi, mutta viittaa hiukan samaan suuntaan kuin monopolin tapauksessakin. (Tässä on yhtälönratkaisun lisäksi muitakin ongelmia: esim. voisi olla hintakilpailuakin, koska halpalentoyhtiöitäkin on olemassa, ja voi olla että koneet on fiksatun kokoisia).

Kansallisen lentoyhtiömme nykytilasta.

Ladylle tuli ajankohtaiseksi bookata lento mantereelta toiselle uuteen ajankohtaan. Tietysti ensimmäisenä hän tsekkaa voisiko asian hoitaa netissä. Löytyykin nopeasti Finskin palvelu tätä varten:

1) "manage my booking" on the left

2) feed your reservation code

3) and family name

4) link: click on "change booking"

5) check the check box on the right

6) hit "change booking"

Huh, olipa show... Ja mitä tapahtuu? Toistuvasti palvelin pudottaa yhteyden viimeisellä sivulla kaiken vaivan jälkeen. Nettisivu ei tietenkään sanallakaan viittaa että palvelussa olisi mitään ongelmia.

* * *

Lady soittaa Finnairin puhelinpalveluun:

Lady: the 1-800 #....

F-representative: This service does not "exist" on the site.

L: Um, well i am looking at it now...?

F: * gets pissed *

L: So...

F: We can't tell you about the dates till tomorrow.

L: Uh ok... [what the f %*&]...

Siis, webbipalvelin kusee, ettekä te ilmoita siitä asiakkaille. Jos soittaa asiakaspalveluun, jotta saa asian hoitumaan, te kerrotte ettei sellaista palvelua ole, kiipeilette seinille ja sanotte että asia ei hoidu samana päivänä! Tää on ihan 70-lukua...

L: What other airline in the world would take 24 hrs to get back to you on this type of thing? What if i had an emergency, like a sick kid or a bad accident, and then i had to sit here picking my ass for 24 hrs?

HR: No that's FINNAIR. Their website might not work, but they are so generous talking with you live... :P

L: So, I am still waiting for their Pony Express message or smoke signals...

HR: *ROTFL*

* * *

Uusi-Seelanti kommentoi:

NZ: Finnair on kuitenkin pienen ihmisen asialla...

HR: ai kui?

NZ: ...ei siellä muuten olisi niin pieniä jalkatiloja

HR: :)

* * *

Tarinalla on myös loppu: Finskiltä luvataan soittaa. Puhelua ei seuraavana päivänä ala kuulua, joten lady soittaa 6 kerran. Ovat autuaasti unohtaneet a) koko asian, b) merkanneet muutokseksi väärän päivän ja c) muutokseen menee pari tuntia.

* * *

HR haluaa omasta puolestaan lisätä, että hän käyttää Finskiä on suoran HKI-NYC yhteyden vuoksi. Muuten harvoin. On totta, että asiakaspalvelijat ovat usein arrogantteja, liput kalliita ja huono meininki. Tehkää nyt hyvät ihmiset jotain! Hyväksi puoleksi täytyy sanoa muutama kokenut vastaanottovirkailija JFK:lla, jotka todella tekevät kaikkensa auttaakseen meitä, joiden tietävät ramppaavan tätä väliä jatkuvasti. Poikkeuksen JFK:lla tekee tähän se venäjänkielinen noita-akka, joka ilkeilee ihan suoraa päin naamaa asiakkaille. Eräs suuri ongelma on expateille, että Finskin lento tulee heikkoon terminaaliin juuri ennen pahinta ruuhka-aikaa. Ei hyvä. JFK:lle kulkemisesta on puhuttu pariinkin otteeseen, aloita vaikka tuosta.

Lady ja HR ovat siis etsineet muita yhtiöitä. Esim. KLM / Air France tarjoaa kohtuuhinnat, hyvät ruoat sekä erinomaisen palvelun. Lisäksi, Schiphol on hyvä paikka vaihtaa konetta, kunhan vältät vaihtamista Pariisissa kuin ruttoa.

Voisiko sen USAn tilanteen enää paremmin kuvata?

The Atlanticin juttu on kerrassaan erinomainen. Ei voi sanoa muuta kuin, että lukekaa ehdottomasti. Paljon sanottavaa myös eurooppalaisesta näkökulmasta.

Suomalaisen business-uutisoinnin hitaus...

... jaksaa hämmentää. Jo yli puolitoista kuukautta sitten postasin siitä kuinka asuntokauppa on USAssa hyytymässä ja talous piiputtaa. Nyt iltauutiset saivat sen tiedon ulos Suomen kansalle. Pitäisiköhän perustaa oma tietotoimisto, kun tieto ei tunnu digiaikana siirtyvän yhtään sen nopeammin kuin Kolumbuksen aikoina.

Edelleen alleviivaan... Sanokoot business analystit Suomessa mitä vaan, tämä ei vielä tarkoita että USAn talous olisi polvillaan. USAn sisämarkkinat laulavat yleisesti ottaen komeasti, ja ne markkinat on isot. Tiedottelen sitten taas kun aihetta on, niin voitte fiksailla sijoituksianne. Tiedottakaa sitten samalla STTtä ja iltauutisia, että osaavat taas tehdä pintapuolisen jutun USAn markkinoiden muutoksista...

Joskus mietin, onko Suomen tiedotusvälineiden toiminta sensuuria, ammattitaidottomuutta, silkkaa tietämättömyyttä vai välinpitämättömyyttä.

USAn velat ja Real Estate

Euroopassa on puhuttu mitä hurjimpia huhuja USAn taloustilanteesta, ja siitä kuinka yksityisten ihmisten lainataakka tulee syöksemään kansantalouden mitä saatanallisimpiin kuiluihin. Tähän samaan keskusteluun on liitetty spekulaatiot rakennusten hintojen kohtuuttomasta yliarvostuksesta, ja riemukuplan tietysti odotellaan puhkeavan. Mitä tästä pitäisi päätellä?

Velkaraha

On totta, että paikallinen velanotto on täällä päätöntä. Kun haet pankkikorttia, sinulle tuskin luottoa myönnetään, ja jo vuodessa luottoraja kasvaa niin, ettei meinaa horisontista erottua. Tästä syystä löytyy, erityisesti pien- ja keskituloisista, niitä jotka ovat aina persnetolla, kierteen vain pahetessa. Myös sosiaalinen koodi, esim. häiden järjestämisessä vaatii niin kohtuuttomia uhrauksia, että ihmiset maksavat niitä sitten itsensä kipeiksi pitkästi jälkeenpäin.

Samaan aikaan kulttuuri suosii oman itsensä hallintaa. Tinttaatpa viinaa, vahditpa kilojasi tai otat luottoa, menestyvän ihmisen tunnusmerkki täällä on, että hoidat asiasi. Erityisesti itärannikolla, kukaan ei halua olla "flake", länsirannikon pelle, joka puhuu kauniita, mutta hommat jää kokonaan hoitamatta. Kyse ei siis ole suomalaisesta tunnollisuudesta, vain uskottavuudesta.
Edelleen, koulut ovat kalliita, kuten edellä olen todennut. Jotta valmistuisi lääkäriksi, juristiksi tai MBAksi, on pakko laittaa paalua pöytään. Jos ei sitä ole, on lainattava. Siksi nuoret kouluistaan valmistuvat ja työelämään siirtyvät alta kolmekymppiset ovat korviaan myöten veloissa asuen parhaassa tapauksessa kotona, koska heillä ei NYCn hinnoilla ole varaa muuhun. Paalua tulee kyllä aikanaan, mutta alkuun voi olla hyvinkin tiukkaa, kun ensimmäinen 10 vuotta maksetaan opintolainaa pois.
Toisin sanoen, kulttuuri on pitkälle velkakulttuuri, eikä pelkkä velka, niin riskialtista kun se kansantaloudelle onkin, vielä tarkoita sitä, että koko maa olisi rähmällään. Nämä koulutetut maksavat kyllä valkansa, köyhälistöstä ei sitten tiedä.

Kansantaloudelliseksi ongelman tekee kai se, että kun menee huonosti on pankkien jossain vaiheessa nostaa korkoja, jonka seurauksena lainojen takaisinmaksuun voi alkaa kulua vaikkapa 150 vuotta. Tällä kohtaa pankin setä tai täti alkaa pohtia vakavasti lainan irtisanomista. Eihän se yksi konkurssin tehnyt sälli mitään, mutta jos niitä on vaikka miljoonakin, niin ostovoimahan alkaa heiketä aika hurjasti, ja silloin taas...
En ole oikea henkilö arvioimaan riskiä, mutta täytyy muistaa että USAn sisäiset markkinat, ovat käsittämättömän laajat. Tänne tullessani aloin vasta käsittää miksi paikallisille yrityksille riittää menestys kotimarkkinoilla. Jos kovassa kilpailussa pääsee läpi, on tarjolla maailman suurin ostovolyymi. Tuotehan menee samalla yleensä läpi myös Kanadassa, ja täpäkkää tulee ovista ja ikkunoista siihen malliin, että riittää ahneemmallekin. Koska markkinat ovat laajat ja lähes täysin omavaraiset on niitä hyvin vaikea heilutella ulkoa. Tämän varaan siis voi keskuspankki varmaankin aika paljon laskea ja on laskenutkin.

Muuten, omavaraisuus toimii täällä mielenkiintoisesti. Noin karkeasti Florida tuottaa hedelmät, keskilänsi viljan ja California viinin. Valtava logistinen mylly tuhansine rekkoineen ja lentokoneineen sekä muutamine junineen, siirtää sitten näitä tuotteita ympäri maata.

Real Estate

USAssa todella talo, sen sijainti ja koko ovat ne jotka kertovat kuka oikein olet. Jos et usko, niin kysy vaikka "tältä jannulta." Tämän seurauksena asunnoista hyvillä alueilla halutaan maksaa, mutta myös siksi, että huonolla alueella asuminen tarkoittaa vaarallista naapurustoa lapsille ja pilvenpolttelua nuorille. Halutaan siis sinne missä elävät "kunnon ihmiset". Tähän viitataan termillä "nice community" eli että täällä voisin asua.
Halpaa on tietysti siellä missä kukaan ei halua asua, eli keskellä maata. Rannikoilla asuntojen hinnat ovat moninkertaiset, ja oletettu kupla suurempi. Niin mut...
Esimerkiksi New York ja LA ovat kansainvälisiä keskuksia. Paitsi että niihin virtaa ihmisiä muualta maasta, niihin saapuu ihmisiä jatkuvasti kaikkialta maailmasta. Koska tässä maailmassa raha ei katoa vaan vaihtaa omistajaa, on todennäköistä, että vastakkkoin rikastuneista aina muutamat haluavat asua em. paikoissa. NYChen ja LAhan tulee siis aina uusia rahakkaita ihmisiä, jotka omalla panoksellaan pitävät hintoja ylhäällä.
Juuri nyt hinnat ovat keskivaiheilla, ehkä jopa alhaalla. Ainakin asuntokauppa on hidasta. Välillä voivat tornit sortua, ja tuhannet menettävät sijoituksiensa arvon. Silti hinnat näyttävät sitkeästi pitkällä aika välillä nousevan. Kuka tietää...

Kaupungit rannikoilla joka tapauksessa kasvavat. Sekä NYCssä, että erityisesti LAssa on todella köyhiä ja kurjia alueita joilla ei kukaan halua asua. Silti, erityisesti NYCssä, ennustellaan huikeaa kämppien hinnannousua uusilla alueilla. Koko East Riverin itäranta, siis Brooklynin puoli, on tähän asti ollut köyhää. Williamsburg, Park Slope etc. ovat olleet gettoa, jossa kukaan ei ole halunnut asua. Nyt yhtäkkiä kaikki on muuttumassa. Williamsburgissa tyhjän warehousen raadon viereen pykätään parikymmentä kerroksista tornia. Kämppiä kaikki, ja merinäköalalla, ja keskelle entistä gettoa. Grand Army Plazalla Central Parkin Kaakkois-kulmassa hotelleja muutetaan ison rahan asunnoiksi. Siis huomaa ISON RAHAN asunnoiksi. Toisin sanoen, köyhät köyhtyvät, ja rikkaat rikastuvat. On entistä enemmän niitä, joilla on täpäkkää tulla NYChen elämään leveästi. Mitä se kertoo maailmasta?

Onko sitä kuplaa... Montclairissä New Jerseyssä, joka on poikkeuksellisesti miellyttävä paikka New Jerseyn kaltaisessa perslävessä, ovat hinnat nousseet huimasti. Victorian tyylisiä suuria omakotitaloja haluavat nyt kaikki perheelliset. Useimpien paikallistenkin mielestä täältä löytyy se suurin kupla. Esikaupunkialueiden hinnat eivät voi pysyä loputtomasti kohtuuttoman korkeina. Vai voiko? USAn rikkaimmat asuvat kuulemma kahdessa paikassa. Nämä ovat Aspen, Colorado ja Greenwich, Connecticut. Aspenissa en ole käynyt, mutta Greenwichin tiedän. Se on rikkaiden New Yorkissa työssäkäyvien bisnes-perheiden asumalähiö meren rannalla, ja hinnat sen mukaiset. Näin on ollut jo jonkin aikaa.

USAssa ratkaisee arvostus, ja jos kansa täällä jotain arvostaa, niin sitä kilpailuakin sitten löytyy. Parasta on etten ennustele mitään. Jos turhaa rahaa löytyisi, niin ostaisin East Riverin Brooklynin puolelta yhden kattohuoneiston noin sijoitusasunnoksi...

Jenkkikoulujen talouskriisi

Suomalainen media, lähinnä YLE, ehti jo uutisoida USAn yliopistoja talousongelmaisiksi, kun viisumivaikeuksien vuoksi ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on täällä romahtanut. Tilanne on kuitenkin huomattavasti mutkikkaampi, ja lehdistön tulkinta kertookin enemmän suomalaisten tiedotusvälineiden yksisilmäisyydestä, jopa sensuurista. Asia halutaan nähdä itselle sopivassa valossa.

Viisumit ovat todellakin ongelma monille. Kyse on siitä, että halutaan päästää maahan vain henkilöitä, jotka eivät ole uhka USAn "sisäiselle turvallisuudelle". Ajattelumalli lepää eettisesti ja yhteiskunnallisesti verraten banaaleissa ja arveluttavissa lähtöolettamuksissa, mutta noin laajasti ajateltuna tämä on ongelma vain hyvin pienelle joukolle maahan saapuvia yksilöitä. Esimerkiksi suomalaisille opiskelijoille tästä aiheutuva vaiva ilmenee lähinnä vain lentokentillä, kun opiskelijat poimitaan jonosta ja heidän taustaansa ja edesottamuksiaan pengotaan tuntitolkulla.
Paljon suurempi ongelma viisumien suhteen on se, että opiskelijaviisumin saamiseksi vaaditaan lähes mahdottomat taloudelliset varainnot. Viisumiin vaaditaan nimittäin yksilön kyky osoittaa, että hänellä on varaa suoriutua koko oleskelustaan ja opinnoistaan (sisältäen lukukausimaksut ja vakuutukset) USAssa. Erityisesti pidempien oleskelujen kuten vaikkapa nelivuotisen undergraduate-tutkinnon suorittaminen vaatii jo sen verran paalua, että aika harvalla parikymppisellä (ja vähän vanhemmallakaan) sitä löytyy. Opiskeluihin korkeatasoisessa yksityisessä yliopistossa on varattava vähintään noin 40 000-50 000 dollaria vuosi. Sivutoimisella työnteolla lukukausien aikana, ei kovinkaan paljon tätä summaa voi pienentää.
Koska viisumia myöntävät tahot eivät käytännössä voi mitenkään tarkistaa todellista varallisuutta, on seurauksena erilaisia pelejä, joilla kandidaatit osoittavat varallisuutta olevan. Kuka sen lopulta tarkistaa kenen rahaa sinun pankkitililläsi lepää...


Samaan aikaan yhdysvaltalaisiin oppilaitoksiin otetaan enemmän opiskelijoita kuin koskaan. Tällä on seurauksensa. Koulut ovat kaikkialla käyneet ahtaiksi ja koulujen opiskelija-asuntolat ovat tupaten täynnä. Opiskelijan kannalta pahinta on, että akateemisten tutkintojen arvostus, siis opiskelijan opinnoistaan saama hyöty, on hyvää vauhtia heikkenemässä.
Koska kouluilla on tarve laajentua fyysisesti, ostavat suuret yksityiset yliopistot (suurien resurssiensa ja laajojen yhteistyöverkostojensa avulla) naapurustostaan uusia rakennuksia yliopiston käyttöön. New Yorkissa Morningside Heightsin alueella toimiva Columbia University ja Villagessa erityisesti East Villageen parhaillaan laajentuva New York University, ovat saaneet vastaansa valtavan paikallisten asukkaiden armeijan.
Paikallisia sapettaa, että alueen vuokrataso nousee ja yliopiston ostamista rakennuksista annetaan lähdöt kunnollisille työtätekeville ihmisille, jotka ovat asuneet asunnossa kenties jo kauankin. Näillä ihmisillä ei ole Manhattanin hinnoilla varaa ostaa asuntoa omakseen. Häädön jälkeen tilalle rakennetaan usein yliopiston asuntoloita ja näihin dormitoryihin tulee aina neljän vuoden välein uudet rikkaiden perheiden piloille passatut teinilapset polttamaan ruohoa ja räyhäämään.
(Amerikkalaisessa perheessä lapset ovat usein ensimmäistä kertaa omillaan kun lähtevät opiskelemaan ja se näkyy).

Lisäksi yliopistojen nk. non-profit politiikka herättää kysymyksiä. Yliopistot tunnetusti lobbaavat kaupungin päättäjiä vedoten "akateemiseen tarpeeseen" jotta saavat etuosto-oikeuden rakennuksiin alueella, jonka hintataso on vahvassa nousussa. Kun yliopistot sitten viidentoista vuoden päästä myyvät rakennuksen "tarpeettomana" hyvällä voitolla ostaakseen toisen entistä suuremman, aiheuttaa se luonnollisesti närää ympäristössä. Näin siis yksityiset yliopistot.

Julkiset yliopistot ovat pääosin julkisen rahoituksen varassa, ja menevät sen mukaisesti. Julkisiin kouluihin otetaan enemmän opiskelijoita sisään niihinkin, joten viime aikoina ollaan oltu huolissaan julkisten oppilaitosten romahtavasta tasosta. Esim. värillisen ja köyhän väestön hovi CUNYn alainen City College Harlemissa, on ollut perinteisesti verrattain hyvä oppilaitos, mutta viime aikoina sen taso on merkittävästi romahtanut. Tasoon vaikuttaa tietysti myös sisään otettujen opiskelijoiden taso, joka johtaakin kokonaan toiseen mielenkiintoiseen kysymykseen.

Suomessa on viime aikoina ollut puhetta yliopistojen rahoituksen hankkimisesta yksityiseltä sektorilta erilaisten yhteisprojektien muodossa. Yhdysvalloissa on nähtävissä mihin se johtaa:
Aatos Erkko on valmistunut Columbia Universitysta vuonna nakkisota. Hän on verraten menestyneenä alumnuksena ehkä pitänyt yhteyttä Alma Materiinsa (Campuksella käyneet tietävät ;-), ja kenties rahoittanut yliopiston toimintaa 50 miljoonalla vuodessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Nyt vähälahjainen veljen-kaiman-kummin-tyttärenpoika Arttu Erkko hakee Columbiaan opiskelemaan. Mitä tekee yliopisto? Ottaako yliopisto sisään Artun ja puoli valtakuntaa, vai toteaako, Aatokselle, että "Aattelimme ette Arttua ei sitten oteta kun ei ole kykyjä..."
Voitte olla satavarma, että olipa kyseessä Harvard, Yale, MIT, Columbia... Aivan sama mikä yliopisto, niin sisään menee tiskinalta niin että heilahtaa.
Samaan aikaan stipendejä myönnetään lahjakkaille ja köyhille opiskelijoille oikeastaan vain jos heillä on jotain näyttöjä. Näytöt tarkoittavat tässä tapauksessa vaikutusvaltaisia suosittelijoita, sillä pelkillä hyvillä arvosanoilla ei enää pärjää. Näin siis tullaan menemään myös Suomessa, jos yksityistämiseen mennään. Göyhäd Gyyggyyn!

Miten yliopistot sitten pärjäävät taloudellisesti?

Ylivoimaisesti merkittävin ulkomaista rahaa yliopistoihin tuova joukko USAssa (siis paras bisnes), on se rikas eurooppalainen massa, joilla on jo Master's degree Euroopasta, mutta jotka haluavat tittelin myös kuuluisasta amerikkalaisesta koulusta. Kaikilla tunnetuilla kouluilla onkin vuoden kestäviä ohjelmia juuri näille rikkaille ulkomaalaisille. Taso ei ole yhtä korkea kuin pidemmissä ohjelmissa, eikä näihin ohjelmiin yleensä anneta stipendejä. Niillä taotaan rahaa yliopistoille. Yleensä nämä ohjelmat ovat joko juridiikan tai bisneksen alalla. Kokonaan oma lukunsa ovat ne koulut, johon rikas eurooppalainen roskaväki hakeutuu suorittamaan tutkintojaan, kun eivät Euroopassa ole yliopistoihin päässeet...
Koska köyhemmillä ja vähemmän tunnetuilla kouluilla on myös vähemmän ulkomaisia opiskelijoita, ja vähemmän tällaisia ohjelmia, ei ulkomaaliasten väheneminen ole juuri vaikuttanut niiden toimintaan. Talousvaikeuksista ruikuttavatkin tällä kohdalla juuri rikkaat yksityiset koulut, joiden omasta non-profit toiminnasta olikin jo edellä puhetta. Silti, rikkaatkin yliopistot ovat kyllä täällä kustannustietoisempia, kuin koulut Euroopassa, koska raha on täällä koulutuspuolella aina tiukassa.

Vieläpä nousee mieleeni merkittävä talouteen ja koulutuspolitiikkaan liittyvä kysymys:

Kautta aikojen, ovat yhdysvaltalaisen tieteen huippusaavutukseet olleet pitkälti kansainvälisten USAhan muulta muuttaneiden tutkijoiden harteilla. Ei yksinomaan, mutta tämä on aina ollut merkittävää. Henkinen käyttövoima tieteelle on siis pitkälle ostettua kapitaa. Lahjakkaille ovat aina ovet auki, ja heitä houkutellaan paremmilla palkoilla, eduilla, omilla tutkimustiimeillä ja tutkimusinstituuteilla. Täällä kun kouluissa ajatellaan käytännöllisesti, ei niin eurooppalaisen vanhakantaisesti.
Yleisemmin, koko jenkkitapa luoda suhteita, edistää kulttuurivaihtoa tai omia poliittisia pyrkimyksiä on lahjonta ja aivojen ostaminen. Tarjotaan kokkareita ja viidentähden hotelleita seminaari-vieraille, stipendejä ja viisumeita niille lahjakkuuksille ja niillä ehdoilla, jotka ovat itselle edullisia, sekä tarjoamalla etuja joita muualta ei voida saada.
Toisin sanoen, rajat eivät ole oikeastaan sulkeutuneet, ainoastaan seula on tullut tiiviimmäksi. Otetaan ne ketkä halutaan...

nimim. MYY (Maisteri Yksityisestä Yliopistosta)

Eläköön vapaa markkinatalous ja julkiset palvelut

USA vapaan kilpailun paratiisi, on jonkinlaisen terveen (?) järjen nimissä, rajoittanut kilpailua NYCssä esim. sähkön ja kaapeli-TVn osalta. Syynä on pyrkimys vähentää loputonta johtojen vetämistä, sillä yhtiöthän eivät varmasti käyttäisi yhteisiä verkkoja. Ei ole yllätys, että näiden palvelujen tarjoajat ovat NYCn vihatuimpia. Edellä kuvattu Con Edisonin tapaus on hyvä esimerkki. Tässä tapauksessa ongelma ei jää yksin tähän.

NYCn suurimpia sähkön käyttäjiä ovat MTAn subway system ja jossain määrin myös rautatiet NYCn ympäristössä. Sinänsä tilanne on hyvä, sillä toisin kuin englannissa junat sentään toimivat sähköllä eivätkä öljyllä. (Tämän vastineeksi kaikki rakennukset sitten talvisin lämmitetäänkin öljyllä). Pahoja ongelmiakin silti on.

Ongelma n:o 1 on, että "sähkö ei näin kesäisin riitä", ja joitakin subway-linjoja on jouduttu jo sulkemaan.

Ongelma n:o 2 on, että "sadat ihmiset paistattelivat päivää useampia tunteja paikalleen hyytyneessä subway-junassa." Kuumuuden takia sähköä tuova kolmas raide ilmeisesti vääntyi, ja juna jämähti paikalleen. Voitte arvata kuinka kuumaa NY-subwayn kaltaisessa metallikolossissa on kun se seisoo USAn helteessä eikä ilmastointi toimi.
Tämä ongelma ei suinkaan ole uusi. Metro Northin, Connecticutiin liikennöivän rautatielinjan, palvelut katkeilevat usein kesäisin, kun sähkölangat sulavat. Ongelma on sama kuin subwayssa, eli riittämätön kunnossapito. Löytyväthän USAn käytetyimmät rautatielinjat nimenomaan NYn alueelta. (Virallisesti ruuhkaisin on Long Island Railroad NYCstä Long Islandille.)

Ongelma n:o 3 on, että subway-hallinto on jo muutenkin hyvin heikossa maineessa, kun (sinänsä edullisia) lippujen hintoja ollaan jatkuvasti nostamassa ja palveluita silti leikkaamassa. Ymmärrettäväähän tämä olisi muuten, mutta MTA on tehnyt vuosittain yhä suurempia voittoja rakennuttaen Bronxiin suuren ja pramean pääkonttorin sekä maksaen pääjohtajalle ylisuurta palkkaa. Kun vielä tuoreessa muistissa on puoli vuotta sitten käyty MTA-työntekijöiden työtaistelu palkkojen nostamisen puolesta, alkaa tilanne olla kyseenalainen. Metronkuljettajien palkat olivat ennen palkkataisteluakin julkisen sektorin palkoiksi hyvät, yli 50 000 USD vuodessa, ja monet ovat katkeroituneita.

Con Edison ja MTA on siis viime aikoina ollut huonossa huudossa, mutta niin on myös "Time Warner", jolta myös Lady on pakotettu ostamaan kaapeli-TV-palvelunsa.
Koska kilpailua ei ole, ei Warner ole juuri huolissaan laadusta. Tällä hetkellä, kun kadullamme tehdään kunnostustöitä, ties kuinka monetta viikkoa, niin kaapelikanavat näkyvät jos näkyvät. Kanavat näkyvät kuitenkin joka päivä ainakin johonkin aikaan, joten kukaan ei voi väittää että palvelua ei saisi. Ladya vituttaa, koska pelkkien Internet-palvelujen osa laskusta on 50 taalaa kuussa. Se on aika paljon verrattuna vaikkapa suomalaisen Welhon 25 Euroon, varsinkin jos saatu palvelu on silkkaa paskaa.