Viime päivinä olen saanut tai joutunut fiksailemaan paikkoja, joko muiden avuksi tai sitten omaa kylppäriä. Noin yhteenvetona sanoisin, että USAn itärannikoiden pientaloissa rakennusperiatteet ovat 60-luvulla pitkälle vastanneet suomalaisia. Vyllit vähän ohkaisemmat ja mittasuhteet hiukan erilaiset, mutta muuten mennään aika suomalaisen oloisesti. Varsinkin sisätiloissa homma oli tuttua kipsilevy ja lasivilla meininkiä, joskin ulkoseinästä puuttui kokonaan tuulensuojalevy.
Erojakin on. Täällä on viimeaikoina yleistynyt lastulevystä tehty puuelementti, joista pystetään talopaketti hyvinkin livakkaasti. Näyttää veikeältä. (San Diegossa ottamani kuva tulee kohtapuoliin tähän.)
Toinen ero löytyy suurten kaupunkien tornitaloista. Ihmettelin kun omat kylpyhuoneen laatat lähtevät omille teilleen, ja keräävät kosteutta. Ystävälläni oli sama ongelma, ja syyksi osoittautui lopulta rakennustyyli.
Kylpyhuoneet tehdään pulloiksi. Täällä ei käytetä suomalaisen kaltaista kosteuseristystä, vaan koko kylpyhuone suljetaan pulloksi yhtenäisellä massalla, johon samalla myös laatat kiinnitetään. Tällä estetään takuuvarmasti kosteuden siirtyminen rakenteisiin, kuten myös erilaisten luteiden siirtyminen kämpästä toiseen. Silti, rakenne ei hengitä mihinkään suuntaan, ja kun ilmanvaihto vanhemmissa rakennuksissa on mitä on, on ymmärrettävää että kosteus alkaa jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia.
Meillä olohuoneen parketti on kiinnitetty perinteisesti kuten Suomessakin tehtiin 80-luvulla (jolloin nykyinen parketti on meidän kämppään laitettu). Nykyään monissä paikoin parketin alle vedetään kylpyhuoneen massaa vastaava pehmeä solumuovimassa, joka hupaisasti joustaa jalan alla.
Rakentamisen suhteen täällä eletään kiinnostavaa aikaa, koska suurin osa NYCn pilvenpiirtäjistä alkaa olla järkyttävässä kunnossa. Näiden 1900-luvun alussa rakennettujen todella epäkäytännöllisten tornien remontointi on mielipuolisen kallista--luultavasti kalliimpaa kuin ampua alas ja rakentaa uusi. Toisaalta, pilvenpiirtäjistä on tullut merkittäviä maamerkkejä eikä niiden purkamiseen takuulla saisi lupaa. Vaikka paikallinen museovirasto sattuisikin luvan antamaan, ei yleinen mielipide sitä tule sallimaan.
Lisäksi vanhat rakenteet asettavat hyvin suuret rajoitukset renovoinnille, kuten voi huomata vaikkapa monille suomalaisille tutun "International House"n vasta valmistuneessa remontissa. Uutta on kyllä tehtiin, mutta koska perusratkaisut ovat vanhanaikaiset, heikot ja tilaavievät, hukataan valtavasti potentiaalia. Rakennus on kyllä ulkoisesti vanha ja hieno, mutta aika bunkkeri asua ja elää. Pilvenpiirtäjien kohdalla, pelkästään käytetty vanhanaikainen rakennustekniikka nielee valtavan suuren osan koko rakennuksen kokonaispinta-alasta. Rakenteellista (palo)turvallisuutta ei voi myöskään mitenkään modernisoida.
Vanhat rakennukset ovat silti periaatteessa kestäviä. Kestihän "Empire State Building" miehekkäästi "pommikoneen törmäyksen" vuonna 1945, toisin kuin nuorempi sisaruspari vajaat puolivuosisataa myöhemmin.
ESB on hyvä esimerkki toisesta rakentamiseen liittyvässtä ongelmasta. Vakuutuslaitokset ovat kaukaa viisaasti tajunneet pilvenpiirtäjien riskit, ja pilvenpiirtäjän lähellä olevissa rakennuksissa asuminen on merkittävästi kalliimpaa kuin muualla. Myös torneja ympäröivien rakennusten vakuutusmaksut kohoavat julmiksi.
Minulle oli tänne tullessa vaikeaa käsittää, että varsinkin USAn itärannikolla on paljon vanhoja rakennuksia. Koska toinen maailmansota ei tuhonnut rakennuskantaa, ja koska täällä kaupungit ovat olleet suuria jo kauan, on Manhattanillakin enemmän sääntö kuin poikkeus asua ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennetussa talossa. Ympäri maata on valtava määrä nk. "Victorian style" taloja, jotka on rakennettu 1800-luvulla. 1700-luvulla rakennettuja nk. "Colonial style" rakennuksia on myös paljon, aivan tavallisten kansalaisten hallussa. Jotkin niistä ovat tietysti suojeltuja.
Rakennustyylit eroavat siinä että Colonial -rakennukset löytyvät aivan tienvarresta, ne ovat laatikkomaisia, niissä on pienet ikkunat ja ne ovat usein matalia. Victorian House on perinteisesti korkea ja hoikkalinjainen suurine ikkunoineen, ja pyörempine muotoineen. Noin yleisesti voi todeta, että tarkkailemalla rakennuksen rakenteellista rahan hajua pääsee aika pitkälle.
Rakennusten suojeleminen aiheuttaa veikeitä sattumuksia täälläkin. Männä viikolla eräs tohtori räjäytti suojellun Town Housensa palasiksi Upper East Siden äveriäällä 61th streetillä. Kaasuräjähdys romahdutti aivan koko rakennuksen korjaamattomaan kuntoon. Jäljelle ei nimittäin jäänyt yhtään mitään. Aiheesta myöhemmin lisää, mutta kiinnostava rakentamiseen liittyvä detalji on, että kun suojellun rakennuksen arvo yksin oli noin (lähteestä riippuen) neljä miljoonaa, niin nyt pelkästä vapaasta tonttimaasta (jolle voi rakentaa mitä tahansa), on tarjottu jo kahdeksaa miljoonaa...
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
Rakentaminen, asuminen, arkkitehtuuri ja hulluus
Tunnisteet:
asuminen,
kiinteistöt,
matkailu,
politiikka,
sitä sun tätä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti