Viisumit ovat todellakin ongelma monille. Kyse on siitä, että halutaan päästää maahan vain henkilöitä, jotka eivät ole uhka USAn "sisäiselle turvallisuudelle". Ajattelumalli lepää eettisesti ja yhteiskunnallisesti verraten banaaleissa ja arveluttavissa lähtöolettamuksissa, mutta noin laajasti ajateltuna tämä on ongelma vain hyvin pienelle joukolle maahan saapuvia yksilöitä. Esimerkiksi suomalaisille opiskelijoille tästä aiheutuva vaiva ilmenee lähinnä vain lentokentillä, kun opiskelijat poimitaan jonosta ja heidän taustaansa ja edesottamuksiaan pengotaan tuntitolkulla.
Paljon suurempi ongelma viisumien suhteen on se, että opiskelijaviisumin saamiseksi vaaditaan lähes mahdottomat taloudelliset varainnot. Viisumiin vaaditaan nimittäin yksilön kyky osoittaa, että hänellä on varaa suoriutua koko oleskelustaan ja opinnoistaan (sisältäen lukukausimaksut ja vakuutukset) USAssa. Erityisesti pidempien oleskelujen kuten vaikkapa nelivuotisen undergraduate-tutkinnon suorittaminen vaatii jo sen verran paalua, että aika harvalla parikymppisellä (ja vähän vanhemmallakaan) sitä löytyy. Opiskeluihin korkeatasoisessa yksityisessä yliopistossa on varattava vähintään noin 40 000-50 000 dollaria vuosi. Sivutoimisella työnteolla lukukausien aikana, ei kovinkaan paljon tätä summaa voi pienentää.
Koska viisumia myöntävät tahot eivät käytännössä voi mitenkään tarkistaa todellista varallisuutta, on seurauksena erilaisia pelejä, joilla kandidaatit osoittavat varallisuutta olevan. Kuka sen lopulta tarkistaa kenen rahaa sinun pankkitililläsi lepää...
Samaan aikaan yhdysvaltalaisiin oppilaitoksiin otetaan enemmän opiskelijoita kuin koskaan. Tällä on seurauksensa. Koulut ovat kaikkialla käyneet ahtaiksi ja koulujen opiskelija-asuntolat ovat tupaten täynnä. Opiskelijan kannalta pahinta on, että akateemisten tutkintojen arvostus, siis opiskelijan opinnoistaan saama hyöty, on hyvää vauhtia heikkenemässä.
Koska kouluilla on tarve laajentua fyysisesti, ostavat suuret yksityiset yliopistot (suurien resurssiensa ja laajojen yhteistyöverkostojensa avulla) naapurustostaan uusia rakennuksia yliopiston käyttöön. New Yorkissa Morningside Heightsin alueella toimiva Columbia University ja Villagessa erityisesti East Villageen parhaillaan laajentuva New York University, ovat saaneet vastaansa valtavan paikallisten asukkaiden armeijan.
Paikallisia sapettaa, että alueen vuokrataso nousee ja yliopiston ostamista rakennuksista annetaan lähdöt kunnollisille työtätekeville ihmisille, jotka ovat asuneet asunnossa kenties jo kauankin. Näillä ihmisillä ei ole Manhattanin hinnoilla varaa ostaa asuntoa omakseen. Häädön jälkeen tilalle rakennetaan usein yliopiston asuntoloita ja näihin dormitoryihin tulee aina neljän vuoden välein uudet rikkaiden perheiden piloille passatut teinilapset polttamaan ruohoa ja räyhäämään.
(Amerikkalaisessa perheessä lapset ovat usein ensimmäistä kertaa omillaan kun lähtevät opiskelemaan ja se näkyy).
Lisäksi yliopistojen nk. non-profit politiikka herättää kysymyksiä. Yliopistot tunnetusti lobbaavat kaupungin päättäjiä vedoten "akateemiseen tarpeeseen" jotta saavat etuosto-oikeuden rakennuksiin alueella, jonka hintataso on vahvassa nousussa. Kun yliopistot sitten viidentoista vuoden päästä myyvät rakennuksen "tarpeettomana" hyvällä voitolla ostaakseen toisen entistä suuremman, aiheuttaa se luonnollisesti närää ympäristössä. Näin siis yksityiset yliopistot.
Julkiset yliopistot ovat pääosin julkisen rahoituksen varassa, ja menevät sen mukaisesti. Julkisiin kouluihin otetaan enemmän opiskelijoita sisään niihinkin, joten viime aikoina ollaan oltu huolissaan julkisten oppilaitosten romahtavasta tasosta. Esim. värillisen ja köyhän väestön hovi CUNYn alainen City College Harlemissa, on ollut perinteisesti verrattain hyvä oppilaitos, mutta viime aikoina sen taso on merkittävästi romahtanut. Tasoon vaikuttaa tietysti myös sisään otettujen opiskelijoiden taso, joka johtaakin kokonaan toiseen mielenkiintoiseen kysymykseen.
Suomessa on viime aikoina ollut puhetta yliopistojen rahoituksen hankkimisesta yksityiseltä sektorilta erilaisten yhteisprojektien muodossa. Yhdysvalloissa on nähtävissä mihin se johtaa:
Aatos Erkko on valmistunut Columbia Universitysta vuonna nakkisota. Hän on verraten menestyneenä alumnuksena ehkä pitänyt yhteyttä Alma Materiinsa (Campuksella käyneet tietävät ;-), ja kenties rahoittanut yliopiston toimintaa 50 miljoonalla vuodessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Nyt vähälahjainen veljen-kaiman-kummin-tyttärenpoika Arttu Erkko hakee Columbiaan opiskelemaan. Mitä tekee yliopisto? Ottaako yliopisto sisään Artun ja puoli valtakuntaa, vai toteaako, Aatokselle, että "Aattelimme ette Arttua ei sitten oteta kun ei ole kykyjä..."
Voitte olla satavarma, että olipa kyseessä Harvard, Yale, MIT, Columbia... Aivan sama mikä yliopisto, niin sisään menee tiskinalta niin että heilahtaa.
Samaan aikaan stipendejä myönnetään lahjakkaille ja köyhille opiskelijoille oikeastaan vain jos heillä on jotain näyttöjä. Näytöt tarkoittavat tässä tapauksessa vaikutusvaltaisia suosittelijoita, sillä pelkillä hyvillä arvosanoilla ei enää pärjää. Näin siis tullaan menemään myös Suomessa, jos yksityistämiseen mennään. Göyhäd Gyyggyyn!
Miten yliopistot sitten pärjäävät taloudellisesti?
Ylivoimaisesti merkittävin ulkomaista rahaa yliopistoihin tuova joukko USAssa (siis paras bisnes), on se rikas eurooppalainen massa, joilla on jo Master's degree Euroopasta, mutta jotka haluavat tittelin myös kuuluisasta amerikkalaisesta koulusta. Kaikilla tunnetuilla kouluilla onkin vuoden kestäviä ohjelmia juuri näille rikkaille ulkomaalaisille. Taso ei ole yhtä korkea kuin pidemmissä ohjelmissa, eikä näihin ohjelmiin yleensä anneta stipendejä. Niillä taotaan rahaa yliopistoille. Yleensä nämä ohjelmat ovat joko juridiikan tai bisneksen alalla. Kokonaan oma lukunsa ovat ne koulut, johon rikas eurooppalainen roskaväki hakeutuu suorittamaan tutkintojaan, kun eivät Euroopassa ole yliopistoihin päässeet...
Koska köyhemmillä ja vähemmän tunnetuilla kouluilla on myös vähemmän ulkomaisia opiskelijoita, ja vähemmän tällaisia ohjelmia, ei ulkomaaliasten väheneminen ole juuri vaikuttanut niiden toimintaan. Talousvaikeuksista ruikuttavatkin tällä kohdalla juuri rikkaat yksityiset koulut, joiden omasta non-profit toiminnasta olikin jo edellä puhetta. Silti, rikkaatkin yliopistot ovat kyllä täällä kustannustietoisempia, kuin koulut Euroopassa, koska raha on täällä koulutuspuolella aina tiukassa.
Vieläpä nousee mieleeni merkittävä talouteen ja koulutuspolitiikkaan liittyvä kysymys:
Kautta aikojen, ovat yhdysvaltalaisen tieteen huippusaavutukseet olleet pitkälti kansainvälisten USAhan muulta muuttaneiden tutkijoiden harteilla. Ei yksinomaan, mutta tämä on aina ollut merkittävää. Henkinen käyttövoima tieteelle on siis pitkälle ostettua kapitaa. Lahjakkaille ovat aina ovet auki, ja heitä houkutellaan paremmilla palkoilla, eduilla, omilla tutkimustiimeillä ja tutkimusinstituuteilla. Täällä kun kouluissa ajatellaan käytännöllisesti, ei niin eurooppalaisen vanhakantaisesti.
Yleisemmin, koko jenkkitapa luoda suhteita, edistää kulttuurivaihtoa tai omia poliittisia pyrkimyksiä on lahjonta ja aivojen ostaminen. Tarjotaan kokkareita ja viidentähden hotelleita seminaari-vieraille, stipendejä ja viisumeita niille lahjakkuuksille ja niillä ehdoilla, jotka ovat itselle edullisia, sekä tarjoamalla etuja joita muualta ei voida saada.
Toisin sanoen, rajat eivät ole oikeastaan sulkeutuneet, ainoastaan seula on tullut tiiviimmäksi. Otetaan ne ketkä halutaan...
nimim. MYY (Maisteri Yksityisestä Yliopistosta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti