maanantaina, elokuuta 23, 2010

Uimisesta.

Käytiin Ladyn kanssa uimassa. Se ei ole sinänsä itsestäänselvyys täällä. Esimerkiksi mustat ovat usein uimataidottomia, ja olen miettinyt että miksi. Turha esittää tässä omia pohdintoja, sillä kattava vastaus löytyy täältä.

* * *

Härmän jätkän kohdalla kyse on pikemminkin siitä, että ei hotsita maksaa erämaahintoja mistään hienostokylpylöistä joissa mammat käy kastamassa kuohuviinin juomisen lomassa varvasta, mutta toisaalta ei viitsisi käydä saastaisissa julkisissa altaissakaan. Yksityiseten yliopistojen alumnit pääsevät tietysti Alma Materinsa äidin kohtuun polskuttelemaan erityishinnoin, mutta laskeskelin että ei kannata.

* * *

Lady ja HR ynnäili ja pohdiskeli vähän, ja päätti sitten ostaa 75 taalan vuosijäsenyydet julkisiin Recreation Centereihin. Sellaisia kun löytyy joka paikasta, joten ovat halpa diili. Kävimme eka kerralla Tony Dapoliton ulkouima-altaalla West Villagen sydämessä. Ovat hienosti jakaneet lap swim -aikoja niin, että aikuiset pääsevät aikaisin aamulla ja myöhään illalla uuimaan ihan oikeasti. Oli se mukava uida auringonlaskussa, keskellä parasta NYCtä, vaikka allas ei koolla pilattu olekaan. Kansaa ei ollut todellakaan vaivaksi asti. (Alla siis kuva auringonlaskusta Hudson Riverille – ei kuva altaalta :)

Se vesi. Ei täyttäisi suomalaisia kriteerejä. Oli aika paljon esim. hiuksia ja muuta sälää vedessä. Toisaalta, ulkoallas on optimitapauksessakin vaikea pitää puhtaana, saati NYCssä. En saanut mahatautia vaikka oikein kroolasin, ja taisi olla aika tujusti klooria kun en meinannut mitään nähdä altaasta noustua. Uimalaseja kun ei tullut mukaan...

Speedo-miehiä oli enemmänkin. Mietin johtuiko kaupungiosan demografiasta vai siitä että olivat olevinaan oikein "oikeita" uimareita. Kuten Suomessakin, onhan se julkinen palvelu sellainen paikallinen freak show nähtäväksi. :)

* * *

Lukoista. Perinteisesti vaatekoppiin pitää olla oma lukko, joita myydään joka liikkeessä. Tavallisimmin yliopistoissa ja high schooleissa käytetään sitä Masterin koodilukkoa, jolloin ei tarvitse kantaa avainta mukana. Oma kokemus on, että tuhtia kamaa, sillä kerran taannoin lukkoni yritettiin murtaa sillä seurauksella, että metallinen hitsattu ovenkehys vain murtui. Lukosta ei edes maali kunnolla lähtenyt, vaikka otti hittiä oikein kunnolla.

Kävin ostamassa tuollaiset söpöt pienemmät koodilukot tällä kertaa, Ladyn suosikkivärillä. Koodi on molemmissa sama, joten riittää jos toinen muistaa koodin oikein. (Nimim. aikansa kaapin edessä kärvistellyt).

Nyt varoittelevat, että tuo Masterikaan ei ole kyllin vahva, vaan pitäisi olla sellainen monikerrosteräksestä tehty lukko, joka toimii avaimella. (Master näitäkin valmistaa).


Hinta ei ole paljonkaan kalliimpi, mutta se painaa tonnin. Noin muuten, lukkojahan saa joka kadunkulman CVS:stä tai Duane Readesta, mutta parempi valikoima löytyy esim. Home Depotista. Päätimme Ladyn kanssa jatkaa koodilukko-linjalla, mutta jättää arvoesineet kotiin tai vartijan säilytykseen.

Ei kommentteja: