Ameriiiikan TV-kakkosen, siis julkisen TV-kanavan 60 minuuttia show, esitti kuinka julkinen valtiovalta on vaientanut ilmastonmuutosta tutkivia NASAn tiedemiehiä. Juttu tuli hyvään saumaan, kun edellä arvioimani Al Goren elokuvakin on juuri ulkona puhumassa ilmastonmuutoksen puolesta.
Juttu paljastaa sellaista maailman viisaimman kansan sisäistä paskanvatkausta, että en jaksa edes alkaa aihetta ruotimaan. Yksinkertaisesti, lukekaa "juttu" ja katsokaa "leffa."
Samaan aikaan W on taas lausunut "totuuksia tiedotusvälineissä." On aika käsittämätöntä, että tällainen sälli on nyt KAHDESTI valittu USAn presidentiksi. No ainakin tämä vahvistaa sen mitä olen jo pidempään toitottanut: järjenlahjoilla ei tässä maassa uraa luoda.
maanantaina, heinäkuuta 31, 2006
sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2006
Työmiehen homma on työnteko.
"The Man" tulikin jo käsiteltyä, mutta muutoinkin USAlainen työnteko poikkeaa aika paljon suomalaisesta. Kuten arvata saattaa löytyvät erot enemmän henkiseltä kuin fyysiseltä puolelta, sillä esim. ojankaivuu tai röntgenkuvien ottaminen noudattavat tiettyjä fyysisen todellisuuden lainalaisuuksia tapahtuivatpa nämä työsuoritteet USAssa tai Suomessa.
Työntekoon vaikuttaa täällä isosti se, missä päin maata ja minkälaisessa ympäristössä työ tapahtuu. Kuusamon Osuuspankissa ja Iowan takamailla sijaitsevassa Chasessa työskentelyllä voi olla enemmän yhteistä kuin samaisessa Chasessa tai vaikkapa Chasen New York Cityn konttorissa työskentelyllä. Keskimääräinen amerikkalainen tekee elämänsä aikana kolme isoa muuttoa maan puolelta toiselle. Nämä ovat arvatenkin opiskelua, työuraa ja eläkettä varten. Paikalliset muuttavatkin paljon juuri työhön, kaupungin ilmapiiriin, ja jonkin verran, mutta ei niinkään paljon, sukulaisiin ja ystäviin liittyvien vaikuttimien perässä.
Alasta riippuu, minnepäin maata halutaan muuttaa. Esimerkiksi
- Elämäntyyli ja asumismuoto. Keskilännessä on leppoisaa eika työ ole niin tappotahtista kuin rannikoilla. Kaupat menee kiinni iltakuudelta, ja parikymppiset tyttelit on jo kiireesti naimisissa. (Tämä on siis Ladyn tulkinta.) Samoin omakotiasuminen on saavutettavampaa, siis halvempaa, joskin myös palkat ovat kehnompia.
- Suurissa kaupungeissa on enemmän uravaihtoehtoja, mutta myös kilpailua.
- Julkisen tai koulutussektorin virkoja voi olla auki missäpäin maata tahansa
- Joillain aloilla eräät kaupungit ovat keskeisiä. Esim. filmi-, musiikki- ja näyttämöjutuissa LA ja NYC ovat paikat jonne useimmat haluavat. Toisaalta esim. bisnestä nyt voi tehdä missä vain.
- Haluaako asua lämpimässä (Florida, California) vai nauttiiko neljästä vuodenajasta.
- Harrastukset tai ystävät joiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Tämä vaikuttaa myös kaupunkien sisällä, koska kaupungit ovat suuria, eikä sosiaalisen elämän takia jaksa joka ilta punnertaa toiselle puolelle kaupunkia.
Työnteko esim. NYCssä käy kyllä työstä kenelle vain. Lomaa on paikallisilla vuodessa yleensä pari viikkoa. Työpäivän pituus on normaalisti 10 tuntia, eikä ylitöistä makseta. Hommia tehdään kunnes ne saadaan pois kuljeksimasta, sitten himaan.
Koska monet vaativaa työtä tekevät, esim. uraatekevät liikemiehet, haluavat silti asua perheineen omakotitalossa, heiltä voi työmatka Connecticutista, New Jerseystä tai Upstate New Yorkista Manhattanille kestää parikin tuntia. Tämä siis sen 10 tunnin työpäivän päälle. Nämä ihmiset ovat tottuneet, että heidän elämänsä on yhtä kuin työnteko, ja heille tuntuu olevan aika samantekevää istuvatko he junassa vai kotisohvalla lukemassa Financial Timesiaan. Taidepuolella tilanne on sama, paitsi että vapaata ei ole. Töitä tehdään koko ajan 24/7.
Käytännössä yksityisellä sektorilla työntekijä joutuu allekirjoittamaan työsopimuksen, jossa työntekijälle voidaan antaa kenkää parin päivän varoitusajalla. Tästä syystä työpaikalla on pakko tulla toimeen, ja pidettävä työnantaja tyytyväisenä. Muutoin löytyy aina jokin syy, jolla kaverista päästään eroon. Kuuluisia ovat myös tarinat, jossa loman aikana ihmiselle on annettu kenkää (parhaassa tapauksessa palkattu tilalle joku uusi henkilö). Koska vanha työntekijä ei ole enää "omaa väkeä", saattaa vartija henkilön työpöytänsä luo, jotta tämä voi tyhjentää pöytänsä ja kaappinsa...
Ammatiunioni? No sellainen on, mutta yksityisellä sektorilla olet kyllä omillasi. Unionien ajamat edut ovat niin heikot, että niihin ei kukaan halua tyytyä. Unioni-toiminta on muutenkin vähän toista kuin Suomessa. Esim. työtaistelussa (joka yleensä on aina laiton) ammattiunionin nokkamiehet menevät vankilaan. Näin kävi esim. MTA-lakon yhteydessä. Ammatti-unionien nokkamiehillä hommassa on siis investoituna aika paljon enemmän kuin Suomessa.
Asumisen kalleus verottaa tiliä roimasti. 1200 taalaa square foot ei ole mikään erikoisuus rakennuksesta, joka uusi. Jos et halua asua uudessa rakennuksessa, varustaudut maksamaan common chargeina toista tonnia kuussa, kun rakennuksessa uusitaan milloin boileri, milloin varsinainen LVI. Tästä syystä Manhattanilla asustavalle tavalliselle jannulle ei automaattisesti jää palkasta merkittävästi enempää käteen. Etenkään kun vakuutuksista pitää huolehtia itse. Esim. Raskaana olevat naiset maksavat erikseen vakuutusta pullasta uunissa noin tonnin kuussa. Jos esim. opettajilla on kesä auki, saattaa heidän silti olla pakko mennä toisiin töihin kesän ajaksi jotta isompi perhe elää.
Kaiken tämän seurauksena ihmiset ovat jatkuvassa burn outissa. He eivät edes osaa suomalaisittain relata ja päästää irti.
Vaikka siis ihmisillä olisi mahdollisuus pitää lomaa, he eivät sitä useinkaan osaa tehdä. Tämän kun ymmärtää, alkaa nähdä amerikkalaisia turisteja aivan eri näkökulmasta. Matkailu on heille aivan erilaista luksusta kuin eurooppalaisille. Ei niinkään taloudellisesti vaan nimenomaan ajallisesti.
Toisaalta, harva asuu NYCssä koko elämäänsa. Täällä vietetään vain se aika elämästä kun halutaan tehdä uraa, hankkia rahaa tms. Sitten muutetaan yleensä muualle, jonnekin jossa ansaittuja kannuksia arvostetaan, ja jossa elämä on helppoa.
Näin siis New York. Tilanne on toinen jos asuu jossain muualla. Myös NYCssä on ihmisiä, jotka tienaavat rahaa enemmän kuin kukaan voi edes kuvitella. Eli saattaisithan olla yksi heistä... esim. kaupallisen alan hommissa on tapana maksaa vuoden lopussa bonuksia, jotka voivat olla jopa 50 % palkasta. Jos siis olet puskenut hommia vaikka noin 130 000 USDn palkalla, joka on aika normaali paikallinen liksa keskiarvo kolmekymppiselle vähän jo kokemusta hankkineelle bisnestyypille, voit päätyä lopulta parinsadan tuhannen massiin. Se paljonko rahaa tulee on siis täällä täysin yksilöstä, tilanteesta, sattumasta yms. kiinni.
Miten sitten tänne kannattaa tulla? USAhan töihin tuleva tekee mielestäni viisaasti, jos siirtyy tänne Euroopasta aluksi "oman työnantajan palveluksessa". Parhaassa tapauksessa muutot ovat ilmaiset, yrityskulttuuri ja tutut ihmiset voivat pienentää kulttuurishokkia, joka joka tapauksessa on suurempi kuin mitä suomalaiset kuvittelevat. Lisäksi Suomesta voi ottaa mukaan hyvät lomaedut, ja saa vielä silti neuvoteltua NYCläisen palkan, niin siitähän on hyvä aloittaa. Kannattaa muistaa, että vakuutusten ja asunnon suhteen työnantajan pitäisi olla todella joustava. Noin henkisesti USAlainen työpaikka on aika erilainen, eikä suomalaista "mustaa pilveä pään päällä" katsella paremmissa työpaikoissa kovin kauaa. Kannattaa siis harjoitella pehmän laskun avulla, jos se on mahdollista sanoisin.
* * * * *
Jotta juttuun saataisiin hiukan paikallisväriä, niin tässä kuvaa kadultamme. Pohjois-Amerikkalainen työmaa on aika veikeä tapaus sekin. Pojat ovat puskeneet uusien johtojen parissa jo 4 kuukautta, eikä loppua näy. Paineilmapora kolmelta aamuyöllä käy joskus hiukan hermoille.
Herroilla ingenjööreillä on oma soma teltta, ihan pöytäpuhelimia myöten. Tästä komentopaikasta annetaan sitten käskyjen laulaa.
Seuraavassa on sitten poikien "paja", jossa varsinaiset ovennupit sorvataan.
Työntekoon vaikuttaa täällä isosti se, missä päin maata ja minkälaisessa ympäristössä työ tapahtuu. Kuusamon Osuuspankissa ja Iowan takamailla sijaitsevassa Chasessa työskentelyllä voi olla enemmän yhteistä kuin samaisessa Chasessa tai vaikkapa Chasen New York Cityn konttorissa työskentelyllä. Keskimääräinen amerikkalainen tekee elämänsä aikana kolme isoa muuttoa maan puolelta toiselle. Nämä ovat arvatenkin opiskelua, työuraa ja eläkettä varten. Paikalliset muuttavatkin paljon juuri työhön, kaupungin ilmapiiriin, ja jonkin verran, mutta ei niinkään paljon, sukulaisiin ja ystäviin liittyvien vaikuttimien perässä.
Alasta riippuu, minnepäin maata halutaan muuttaa. Esimerkiksi
- Elämäntyyli ja asumismuoto. Keskilännessä on leppoisaa eika työ ole niin tappotahtista kuin rannikoilla. Kaupat menee kiinni iltakuudelta, ja parikymppiset tyttelit on jo kiireesti naimisissa. (Tämä on siis Ladyn tulkinta.) Samoin omakotiasuminen on saavutettavampaa, siis halvempaa, joskin myös palkat ovat kehnompia.
- Suurissa kaupungeissa on enemmän uravaihtoehtoja, mutta myös kilpailua.
- Julkisen tai koulutussektorin virkoja voi olla auki missäpäin maata tahansa
- Joillain aloilla eräät kaupungit ovat keskeisiä. Esim. filmi-, musiikki- ja näyttämöjutuissa LA ja NYC ovat paikat jonne useimmat haluavat. Toisaalta esim. bisnestä nyt voi tehdä missä vain.
- Haluaako asua lämpimässä (Florida, California) vai nauttiiko neljästä vuodenajasta.
- Harrastukset tai ystävät joiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Tämä vaikuttaa myös kaupunkien sisällä, koska kaupungit ovat suuria, eikä sosiaalisen elämän takia jaksa joka ilta punnertaa toiselle puolelle kaupunkia.
Työnteko esim. NYCssä käy kyllä työstä kenelle vain. Lomaa on paikallisilla vuodessa yleensä pari viikkoa. Työpäivän pituus on normaalisti 10 tuntia, eikä ylitöistä makseta. Hommia tehdään kunnes ne saadaan pois kuljeksimasta, sitten himaan.
Koska monet vaativaa työtä tekevät, esim. uraatekevät liikemiehet, haluavat silti asua perheineen omakotitalossa, heiltä voi työmatka Connecticutista, New Jerseystä tai Upstate New Yorkista Manhattanille kestää parikin tuntia. Tämä siis sen 10 tunnin työpäivän päälle. Nämä ihmiset ovat tottuneet, että heidän elämänsä on yhtä kuin työnteko, ja heille tuntuu olevan aika samantekevää istuvatko he junassa vai kotisohvalla lukemassa Financial Timesiaan. Taidepuolella tilanne on sama, paitsi että vapaata ei ole. Töitä tehdään koko ajan 24/7.
Käytännössä yksityisellä sektorilla työntekijä joutuu allekirjoittamaan työsopimuksen, jossa työntekijälle voidaan antaa kenkää parin päivän varoitusajalla. Tästä syystä työpaikalla on pakko tulla toimeen, ja pidettävä työnantaja tyytyväisenä. Muutoin löytyy aina jokin syy, jolla kaverista päästään eroon. Kuuluisia ovat myös tarinat, jossa loman aikana ihmiselle on annettu kenkää (parhaassa tapauksessa palkattu tilalle joku uusi henkilö). Koska vanha työntekijä ei ole enää "omaa väkeä", saattaa vartija henkilön työpöytänsä luo, jotta tämä voi tyhjentää pöytänsä ja kaappinsa...
Ammatiunioni? No sellainen on, mutta yksityisellä sektorilla olet kyllä omillasi. Unionien ajamat edut ovat niin heikot, että niihin ei kukaan halua tyytyä. Unioni-toiminta on muutenkin vähän toista kuin Suomessa. Esim. työtaistelussa (joka yleensä on aina laiton) ammattiunionin nokkamiehet menevät vankilaan. Näin kävi esim. MTA-lakon yhteydessä. Ammatti-unionien nokkamiehillä hommassa on siis investoituna aika paljon enemmän kuin Suomessa.
Asumisen kalleus verottaa tiliä roimasti. 1200 taalaa square foot ei ole mikään erikoisuus rakennuksesta, joka uusi. Jos et halua asua uudessa rakennuksessa, varustaudut maksamaan common chargeina toista tonnia kuussa, kun rakennuksessa uusitaan milloin boileri, milloin varsinainen LVI. Tästä syystä Manhattanilla asustavalle tavalliselle jannulle ei automaattisesti jää palkasta merkittävästi enempää käteen. Etenkään kun vakuutuksista pitää huolehtia itse. Esim. Raskaana olevat naiset maksavat erikseen vakuutusta pullasta uunissa noin tonnin kuussa. Jos esim. opettajilla on kesä auki, saattaa heidän silti olla pakko mennä toisiin töihin kesän ajaksi jotta isompi perhe elää.
Kaiken tämän seurauksena ihmiset ovat jatkuvassa burn outissa. He eivät edes osaa suomalaisittain relata ja päästää irti.
Vaikka siis ihmisillä olisi mahdollisuus pitää lomaa, he eivät sitä useinkaan osaa tehdä. Tämän kun ymmärtää, alkaa nähdä amerikkalaisia turisteja aivan eri näkökulmasta. Matkailu on heille aivan erilaista luksusta kuin eurooppalaisille. Ei niinkään taloudellisesti vaan nimenomaan ajallisesti.
Toisaalta, harva asuu NYCssä koko elämäänsa. Täällä vietetään vain se aika elämästä kun halutaan tehdä uraa, hankkia rahaa tms. Sitten muutetaan yleensä muualle, jonnekin jossa ansaittuja kannuksia arvostetaan, ja jossa elämä on helppoa.
Näin siis New York. Tilanne on toinen jos asuu jossain muualla. Myös NYCssä on ihmisiä, jotka tienaavat rahaa enemmän kuin kukaan voi edes kuvitella. Eli saattaisithan olla yksi heistä... esim. kaupallisen alan hommissa on tapana maksaa vuoden lopussa bonuksia, jotka voivat olla jopa 50 % palkasta. Jos siis olet puskenut hommia vaikka noin 130 000 USDn palkalla, joka on aika normaali paikallinen liksa keskiarvo kolmekymppiselle vähän jo kokemusta hankkineelle bisnestyypille, voit päätyä lopulta parinsadan tuhannen massiin. Se paljonko rahaa tulee on siis täällä täysin yksilöstä, tilanteesta, sattumasta yms. kiinni.
Miten sitten tänne kannattaa tulla? USAhan töihin tuleva tekee mielestäni viisaasti, jos siirtyy tänne Euroopasta aluksi "oman työnantajan palveluksessa". Parhaassa tapauksessa muutot ovat ilmaiset, yrityskulttuuri ja tutut ihmiset voivat pienentää kulttuurishokkia, joka joka tapauksessa on suurempi kuin mitä suomalaiset kuvittelevat. Lisäksi Suomesta voi ottaa mukaan hyvät lomaedut, ja saa vielä silti neuvoteltua NYCläisen palkan, niin siitähän on hyvä aloittaa. Kannattaa muistaa, että vakuutusten ja asunnon suhteen työnantajan pitäisi olla todella joustava. Noin henkisesti USAlainen työpaikka on aika erilainen, eikä suomalaista "mustaa pilveä pään päällä" katsella paremmissa työpaikoissa kovin kauaa. Kannattaa siis harjoitella pehmän laskun avulla, jos se on mahdollista sanoisin.
* * * * *
Jotta juttuun saataisiin hiukan paikallisväriä, niin tässä kuvaa kadultamme. Pohjois-Amerikkalainen työmaa on aika veikeä tapaus sekin. Pojat ovat puskeneet uusien johtojen parissa jo 4 kuukautta, eikä loppua näy. Paineilmapora kolmelta aamuyöllä käy joskus hiukan hermoille.
Herroilla ingenjööreillä on oma soma teltta, ihan pöytäpuhelimia myöten. Tästä komentopaikasta annetaan sitten käskyjen laulaa.
Seuraavassa on sitten poikien "paja", jossa varsinaiset ovennupit sorvataan.
keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006
NY Times matkustaa Hkiin, Matkaoppaista, Duudsoneista
Eräs merkki USAn itärannikon globalisoituvasta ajattelusta on matkailijoiden entistä vakavampi kiinnostus Scandinaviaa kohden.
New York Times markkinoi Helsinkia oikein täyden aukeaman jutulla ja matkaliitteensä koko kannella. Kuten voi arvata juttu ei sisällöllisesti tarjoa mitään uutta, perusjutut vain. Toisaalta, matkajuttujen oletetaan sisältävän ne "tietyt" jutut, joten kyse on oikeastaan vain siitä miten asia esitetään.
Tällä kertaa Helsinkiä tehdään tunnetuksi hyvin kesäisessä hengessä.
Artikkeli on selvästi raharikkaille suunnattu, sillä esim. ravintolatarjonnasta esitellään vain Michelin- paikkoja ja muutamia muita verrattain laadukkaita ravitsemusliikkeitä. Tämä varmasti sopinee hyvin suomalaisille yrittäjille.
Mielenkiintoista kyllä, suomalaisista jutuista voi melkein aina bongata jotain vähemmän imartelevaa. Niin myös tällä kerralla. Ladyn tarkka ja ammattimainen silmä erotti kuvasta Espalle sammuneen deekun. Tää on niin ikuista.
Matkaoppaista sen verran, että hyvän matkaoppaan tekeminen, tai edes löytäminen, onkin vaikeampi homma. Verraten paljon matkustaneena kiteyttäisin asian seuraavasti.
- Hyvät kansainväliset (yleensä jenkkiläiset) matkaoppaat kuten "Lonely Planet" , jotka ovat sinänsä hyviä, mutta joita käyttämällä voi viettää lomasi tapaamalla lähinnä vain amerikkalaisia turisteja. Näitä kannattaa käyttää lähtökohtana, ja hyödyntää niiden erinomaisia netti-vinkkejä ja keskustelupalstoja, joissa tien päällä olevat turistit jakavat ja kyselevät vinkkejä.
- Usein heikohkot "kansalliset oppaat", jotka voivat olla persoonallisia, mutta joiden tiedot ovat harvoin ajan tasalla, ja jotka perustuvat yleensä vain yhden tai muutaman ihmisen mielipiteisiin. Kannattaa tsekata, lähinnä tuomaan vaihtoehtoja, ja kansallisia mieltymyksiä. Ongelmana on, että harvoin näillä julkaisijoilla on verkostoja ja resursseja käydä kaikki esittelemänsä paikat läpi vuosittain, pitääkseen tiedot ajan tasalla.
- Tästä opimmekin kuinka elämäntapamatkaaja toimii:
a) verkostoituu aina ja kaikkialla ottaen yhteystiedot, jotta voi kysellä paikallisten neuvoja ja ohjeita. Tähän verkostoitumiseen liittyy aivan avoin molemmin puolinen hyöty. Jos olet matkalla kohteeseen, josta tiedät tuntemasi henkilön olevan kotoisin, laitat viestiä. Nuorilla ja vapailla palveluun voi liittyä myös ilmainen nk. reisimajoitus matkakohteessa.
b) yöpyy paikoissa, joissa elämäntapamatkaajat yöpyvät eli backpack paikoissa, paikallisissa hostelleissa, joista kuukausia tien päällä olevat ihmiset, kontaktit ja siksi myös matkavinkit löytyvät.
c) on valmistautunut hyvin. Lukenut matkaoppaansa, ja miettinyt mitä tahtoo nähdä ja millainen on matkasuunnitelma. Siten tietää mihin eteen tulevat tipsit liittyvät, olisivatko ne relevantteja tai mahdollisia itselle, ja olisiko aihetta kysyä lisää.
d) Käyttää aina useita oppaita, ja omia lähteitään.
En itse koskaan käytä pelkkiä kaupunkioppaita, vaan aina hiukan laajempia maan tai maanosaa kattavia oppaita, koska kaupunkioppaista 90 prossaa on kuitenkin täysin merkityksetöntä sontaa, johon tutustuminen kuitenkin tuottaisi pettymyksen. Sen ajan sitten hengaa mieluummin vaikka paikallisten kanssa baarissa. Tästä syystä esim. Lonely Planetin Shoestring oppaat ovat aivan mahtavia, ei turhaa tietoa.
Tiesittekö muuten, että USAssa matkaoppaista tehdään usein kaksi versiota, tavalliselle kansalle ja sitten varakkaammalle väelle. Tästä syystä on merkittävää, että NY Timesin artikkeli esitteli Helsingin nimenomaan varakkaan väen paikkana.
Jos haluatte nähdä eron ko. oppaiden välille, niin tsekatkaa ensin tyypillinen varakkaamman väen maailmankattava "matkaopas-sarja" , josta ei meikäläiselle, eikä varmaan valta-osalle suomalaisia ole hirvittävän suurta iloa. Tsekkaa sitten jokin tavallisen kansan "oppaista USAhan." Eron näette heti. Siis matkaoppaissa ON eroja.
* * * * *
Duudsonit ovat aloittaneet USAn valloituksensa. Kuulemma näkyi jo joku pätkä TVssä, ja kaduilla muiden mukana...
PS Tiesittekö muuten, että uudessa Lonely Planetissa ei lue enää Kouvolan kohdalla "aja ohi" vaan koko kaupunki jätetään vain tyylikkäästi mainitsematta kokonaan. Lonely Planet mainitsee (tai ainakin mainitsi) muitakin tällaisia paikkoja. Itse olen näistä tsekannut paikat Surat Thani (Etelä-Thaimaa) ja Johor Bahru (Malesia). Aivan turhia paikkoja molemmat. Edellisessä paikalliset eivät antaneet meidän löytää edes paikallista bussiasemaa, vaan olisivat halunneet meidän käyttävän kalliimpia turistibusseja, vaikka mukana oli thain-kieltä puhuva henkilö. Johor Bahru taas on niin vaarallinen, että sitä kannattaa varoa jo oman terveytensä puolesta. Ko. paikkoihin mennäänkin oikeastaan vain, koska niiden kautta kuljetaan jonnekin muualle.
New York Times markkinoi Helsinkia oikein täyden aukeaman jutulla ja matkaliitteensä koko kannella. Kuten voi arvata juttu ei sisällöllisesti tarjoa mitään uutta, perusjutut vain. Toisaalta, matkajuttujen oletetaan sisältävän ne "tietyt" jutut, joten kyse on oikeastaan vain siitä miten asia esitetään. Tällä kertaa Helsinkiä tehdään tunnetuksi hyvin kesäisessä hengessä.
Artikkeli on selvästi raharikkaille suunnattu, sillä esim. ravintolatarjonnasta esitellään vain Michelin- paikkoja ja muutamia muita verrattain laadukkaita ravitsemusliikkeitä. Tämä varmasti sopinee hyvin suomalaisille yrittäjille.
Mielenkiintoista kyllä, suomalaisista jutuista voi melkein aina bongata jotain vähemmän imartelevaa. Niin myös tällä kerralla. Ladyn tarkka ja ammattimainen silmä erotti kuvasta Espalle sammuneen deekun. Tää on niin ikuista.
Matkaoppaista sen verran, että hyvän matkaoppaan tekeminen, tai edes löytäminen, onkin vaikeampi homma. Verraten paljon matkustaneena kiteyttäisin asian seuraavasti.
- Hyvät kansainväliset (yleensä jenkkiläiset) matkaoppaat kuten "Lonely Planet" , jotka ovat sinänsä hyviä, mutta joita käyttämällä voi viettää lomasi tapaamalla lähinnä vain amerikkalaisia turisteja. Näitä kannattaa käyttää lähtökohtana, ja hyödyntää niiden erinomaisia netti-vinkkejä ja keskustelupalstoja, joissa tien päällä olevat turistit jakavat ja kyselevät vinkkejä.
- Usein heikohkot "kansalliset oppaat", jotka voivat olla persoonallisia, mutta joiden tiedot ovat harvoin ajan tasalla, ja jotka perustuvat yleensä vain yhden tai muutaman ihmisen mielipiteisiin. Kannattaa tsekata, lähinnä tuomaan vaihtoehtoja, ja kansallisia mieltymyksiä. Ongelmana on, että harvoin näillä julkaisijoilla on verkostoja ja resursseja käydä kaikki esittelemänsä paikat läpi vuosittain, pitääkseen tiedot ajan tasalla.
- Tästä opimmekin kuinka elämäntapamatkaaja toimii:
a) verkostoituu aina ja kaikkialla ottaen yhteystiedot, jotta voi kysellä paikallisten neuvoja ja ohjeita. Tähän verkostoitumiseen liittyy aivan avoin molemmin puolinen hyöty. Jos olet matkalla kohteeseen, josta tiedät tuntemasi henkilön olevan kotoisin, laitat viestiä. Nuorilla ja vapailla palveluun voi liittyä myös ilmainen nk. reisimajoitus matkakohteessa.
b) yöpyy paikoissa, joissa elämäntapamatkaajat yöpyvät eli backpack paikoissa, paikallisissa hostelleissa, joista kuukausia tien päällä olevat ihmiset, kontaktit ja siksi myös matkavinkit löytyvät.
c) on valmistautunut hyvin. Lukenut matkaoppaansa, ja miettinyt mitä tahtoo nähdä ja millainen on matkasuunnitelma. Siten tietää mihin eteen tulevat tipsit liittyvät, olisivatko ne relevantteja tai mahdollisia itselle, ja olisiko aihetta kysyä lisää.
d) Käyttää aina useita oppaita, ja omia lähteitään.
En itse koskaan käytä pelkkiä kaupunkioppaita, vaan aina hiukan laajempia maan tai maanosaa kattavia oppaita, koska kaupunkioppaista 90 prossaa on kuitenkin täysin merkityksetöntä sontaa, johon tutustuminen kuitenkin tuottaisi pettymyksen. Sen ajan sitten hengaa mieluummin vaikka paikallisten kanssa baarissa. Tästä syystä esim. Lonely Planetin Shoestring oppaat ovat aivan mahtavia, ei turhaa tietoa.
Tiesittekö muuten, että USAssa matkaoppaista tehdään usein kaksi versiota, tavalliselle kansalle ja sitten varakkaammalle väelle. Tästä syystä on merkittävää, että NY Timesin artikkeli esitteli Helsingin nimenomaan varakkaan väen paikkana.
Jos haluatte nähdä eron ko. oppaiden välille, niin tsekatkaa ensin tyypillinen varakkaamman väen maailmankattava "matkaopas-sarja" , josta ei meikäläiselle, eikä varmaan valta-osalle suomalaisia ole hirvittävän suurta iloa. Tsekkaa sitten jokin tavallisen kansan "oppaista USAhan." Eron näette heti. Siis matkaoppaissa ON eroja.
* * * * *
Duudsonit ovat aloittaneet USAn valloituksensa. Kuulemma näkyi jo joku pätkä TVssä, ja kaduilla muiden mukana...
PS Tiesittekö muuten, että uudessa Lonely Planetissa ei lue enää Kouvolan kohdalla "aja ohi" vaan koko kaupunki jätetään vain tyylikkäästi mainitsematta kokonaan. Lonely Planet mainitsee (tai ainakin mainitsi) muitakin tällaisia paikkoja. Itse olen näistä tsekannut paikat Surat Thani (Etelä-Thaimaa) ja Johor Bahru (Malesia). Aivan turhia paikkoja molemmat. Edellisessä paikalliset eivät antaneet meidän löytää edes paikallista bussiasemaa, vaan olisivat halunneet meidän käyttävän kalliimpia turistibusseja, vaikka mukana oli thain-kieltä puhuva henkilö. Johor Bahru taas on niin vaarallinen, että sitä kannattaa varoa jo oman terveytensä puolesta. Ko. paikkoihin mennäänkin oikeastaan vain, koska niiden kautta kuljetaan jonnekin muualle.
TV, kesähelle ja vesipostien availu.
Niiltä sadoilta TV-kanavilta jotka meilläkin näkyvät, tulee mitään katsomisen arvoista suhteellisen harvoin. HR katselee pääasiassa edellä kuvattua Good Eatsiä, satunnaisesti History Channelin juttuja ja Cohenin Boratia, ja säännöllisesti leffoja. Leffat lähetetään mukavasti muutamia kertoja päivässä, joka on kyllä merkittävä parannus suomalaiseen tapaan. Vaikka ei ehtisi leffan alussa TVn ääressä olemaan, niin todennäköisesti löytää jonkin ajan, jolloin aikaa löytyy. Suomessahan pitää aina joko päivystää TVn ääressä tai ennakoida videoiden ajastus jo etukäteen. Kuinka monesti Suomessa on käynytkään, että huomaa jonkin itseä kiinnostavan menneen juuri ohi...
Iloinen juttu on myös digitaaliset videot, joiden avulla voit itse antaa leffoille pisteitä. Se on kätevä, koska se itse osaa ehdotella, jos tulossa olisi jotain, jonka ehkä haluaisit nähdä. Niitä kanavia kun on edelleen satoja, ja useinkaan ei halua viettää koko päiväänsä selaamalla koko tarjolla olevaa ohjelmistoa.
Heikompi esitys onkin elokuvavalikoima, sillä jostain syystä eri kanavilla pyörivät yllättävän paljon samat leffat. Viime aikoina jatkuvasti pyörineitä ovat olleet esimerkiksi Sideways, Spider-Man II, Interpreter, Silverado, Superman, Alien vs. Predator, Shrek II, Notting Hill, The War of the Roses, Hindenburg... Valikoima sinänsä on hyvin laaja horrorista kutu-komediaan, joskin tuotanto on tietysti peräisin sieltä missä USAssa leffat tuotetaan eli ne edustavat Hollywoodin kaupallista valtavirtaa.
Kaksinaismoralistista on, että Ringit ja muut horror tai sota-leffat pyörivät TVssä aamukahdeksasta asti lasten katseltavana, mutta sen sijaan kaikkia F-sanoja kyllä vahdataan sormi herkässä. Eräillä kanavilla on jopa 10 sekunnin viive suorissa lähetyksissään, jotta kaikki sopimaton ehditään sensuroida pois. Aikuisten leffat tulevat yöllä kuten Suomessakin.
Hyvä juttu (jonka viive mahdollistaa), on että jopa suoriin lähetyksiin löytyy tekstitys. Paitsi, että tämä mahdollistaa kuulovammaisten pysymisen ajassa kiinni, tämä mahdollistaa TVn katsomisen julkisissa tiloissa. Ääni on käännetty pois ja tekstitys käännetty päälle. Nerokasta, kätevää. Jopa yliopistojen kirjastoissa on tällaisia suuria TVitä, joita suurempien incidenttien sattuessa (esim. New Orleansin tulvat), keräännytään katsomaan, silti häiritsemättä niitä jotka työskentelvät.
En tiedä onko sukupuolten välistä vai kulttuurista eroavaisuutta, mutta Lady tsekkaa enemmän Gilmore Girlsejä ja muuta vastaavaa, vaikka on jo nähnyt jaksot aiemmin. Tämä on jotain jota en ymmärrä, miksi täällä halutaan katsella yhä uudelleen niitä sarjoja ja leffoja jotka on jo nähty...
Näin kesähelteillä iloinen juttu oli silti nähdä uudelleen Spike Leen "Do the Right Thing", joka on kerrassaan mahtava NYCn kesähelteen kuvaus. Kesähelle on juuri tällainen. Ihmiset myös menevät todellakin kuumuuden myötä sekaisin. "Hieno leffa" ja hieno ohjaustyö, vaikka noin kirjan ulkopuolelta herra onkin hmmm... melko arrogantti. Brooklynin"Bedford-Stuyvesant", jonne leffa sijoittuu, on yhä edelleen köyhää aluetta. Elokuva on siis yhä ajankohtainen.
Kuten olen todennut edellä, köyhillä alueilla todella avataan vesiposteja kesähellettä lievittämään, aivan kuten leffa kuvaa. Milloin luvalla, milloin ilman lupaa. Nämä juniorit ikuistin Bronxissa.
Iloinen juttu on myös digitaaliset videot, joiden avulla voit itse antaa leffoille pisteitä. Se on kätevä, koska se itse osaa ehdotella, jos tulossa olisi jotain, jonka ehkä haluaisit nähdä. Niitä kanavia kun on edelleen satoja, ja useinkaan ei halua viettää koko päiväänsä selaamalla koko tarjolla olevaa ohjelmistoa.
Heikompi esitys onkin elokuvavalikoima, sillä jostain syystä eri kanavilla pyörivät yllättävän paljon samat leffat. Viime aikoina jatkuvasti pyörineitä ovat olleet esimerkiksi Sideways, Spider-Man II, Interpreter, Silverado, Superman, Alien vs. Predator, Shrek II, Notting Hill, The War of the Roses, Hindenburg... Valikoima sinänsä on hyvin laaja horrorista kutu-komediaan, joskin tuotanto on tietysti peräisin sieltä missä USAssa leffat tuotetaan eli ne edustavat Hollywoodin kaupallista valtavirtaa.
Kaksinaismoralistista on, että Ringit ja muut horror tai sota-leffat pyörivät TVssä aamukahdeksasta asti lasten katseltavana, mutta sen sijaan kaikkia F-sanoja kyllä vahdataan sormi herkässä. Eräillä kanavilla on jopa 10 sekunnin viive suorissa lähetyksissään, jotta kaikki sopimaton ehditään sensuroida pois. Aikuisten leffat tulevat yöllä kuten Suomessakin.
Hyvä juttu (jonka viive mahdollistaa), on että jopa suoriin lähetyksiin löytyy tekstitys. Paitsi, että tämä mahdollistaa kuulovammaisten pysymisen ajassa kiinni, tämä mahdollistaa TVn katsomisen julkisissa tiloissa. Ääni on käännetty pois ja tekstitys käännetty päälle. Nerokasta, kätevää. Jopa yliopistojen kirjastoissa on tällaisia suuria TVitä, joita suurempien incidenttien sattuessa (esim. New Orleansin tulvat), keräännytään katsomaan, silti häiritsemättä niitä jotka työskentelvät.
En tiedä onko sukupuolten välistä vai kulttuurista eroavaisuutta, mutta Lady tsekkaa enemmän Gilmore Girlsejä ja muuta vastaavaa, vaikka on jo nähnyt jaksot aiemmin. Tämä on jotain jota en ymmärrä, miksi täällä halutaan katsella yhä uudelleen niitä sarjoja ja leffoja jotka on jo nähty...
Näin kesähelteillä iloinen juttu oli silti nähdä uudelleen Spike Leen "Do the Right Thing", joka on kerrassaan mahtava NYCn kesähelteen kuvaus. Kesähelle on juuri tällainen. Ihmiset myös menevät todellakin kuumuuden myötä sekaisin. "Hieno leffa" ja hieno ohjaustyö, vaikka noin kirjan ulkopuolelta herra onkin hmmm... melko arrogantti. Brooklynin"Bedford-Stuyvesant", jonne leffa sijoittuu, on yhä edelleen köyhää aluetta. Elokuva on siis yhä ajankohtainen.
Kuten olen todennut edellä, köyhillä alueilla todella avataan vesiposteja kesähellettä lievittämään, aivan kuten leffa kuvaa. Milloin luvalla, milloin ilman lupaa. Nämä juniorit ikuistin Bronxissa.
"Speedot" vs. Uikkarit
Uimisen ilot paljastavat paitsi pintaa, myös kansallista suhtautumista alastomuuteen. Kokenut USAn kävijä osaa tietysti varustautua rantaelämään jo etukäteen. Kokematon taas joko oppii kerrasta tai selvittää etukäteen, mitä kaikkea Speedon liikemerkin takaa löytyykään.
Termi "speedo" nimittäin viittaa täällä kaikkiin vartalon myötäisiin, pieniin, kireisiin ja pallit paljastaviin uima-asuihin, jollaisesta Borat antaa ääriesimerkin vasemmalla. Hetero-mies ei USAssa Speedoja jalkaansa laita, sillä "Urban Dictionarya" lainaten "looking fucking hot in them, great for kinky sex."
Speedojen tulkinta on siis "a swimsuit that resembles the male briefs underwear."
Huvittava on kommentti "the company "Speedo" that first started making them mainstream swimwear", jonka minä ainakin tulkitsen niin, että ennen Speedoja ihmiset kävivät uimassa joko shortseissa tai munasillaan. Mikäli yhtään muistan ensimmäisiä muistikuviani 70-luvun lopusta, niin ainakin Suomessa kyllä kroolattiin ihan "Speedojen" kaltaisissa byysissa.
Yhdyn siis lämpimästi seuraavaan...
_ _ _ _ _ _
A proper and very common swimming costume favoured by people young and old worldwide, except in the United States. The speedo-style suit is form-fitting, which allows for better control in the water, faster drying, and more comfort. Since Europeans, Asians and Brazillians don't obsess over penis size or automatically associate speedos with homosexuality the way Americans do, people of all shapes and sizes can wear them while swimming without ridicule.
_ _ _ _ _ _
...käykää siis antamassa thumbs up edelliselle statementille Urban Dictionaryssa, jos niin koette.
Itse käytän speedoja joskus aivan periaatteesta ylpeästi kuin Borat, vaikkakin minulla on back uppina kyllä aina shortsit, jos sosiaalinen paine sattuisi kasvamaan liian kovaksi.
Tiivistettynä, jos haluat liittyä paikalliseen sateenkaari-kansaan, niin käytät "speedoja". Jos et, käytät uidessasi shortseja. Alasti uimisesta olet välittömästi luokassa freak... nimim. kaikki edelliset luokitukset kokeillut.
Vaatetuksen seksuaalisväritteinen tulkinta johtaa myös siihen, että jatkuva sateenkaari-vaatetus (esim. T-paidoissa) tulkitaan Village tai San Francisco poikien osastolle viittaavaksi. Toisaalta, keskiarvoinen eurooppalainen mies, olipa kuka tahansa, on amerikkalaisen veljensä mielestä hiukan hinaaja. Äijässä kun pitää täällä olla sellaista cowboy-henkistä rosoa...
Ymmärtänette siiis, miksi rannalla ihmisillä on parhaimmillaan kokovartalo-uimapukuja. On aika sysikarmeaa.
Termi "speedo" nimittäin viittaa täällä kaikkiin vartalon myötäisiin, pieniin, kireisiin ja pallit paljastaviin uima-asuihin, jollaisesta Borat antaa ääriesimerkin vasemmalla. Hetero-mies ei USAssa Speedoja jalkaansa laita, sillä "Urban Dictionarya" lainaten "looking fucking hot in them, great for kinky sex." Speedojen tulkinta on siis "a swimsuit that resembles the male briefs underwear."
Huvittava on kommentti "the company "Speedo" that first started making them mainstream swimwear", jonka minä ainakin tulkitsen niin, että ennen Speedoja ihmiset kävivät uimassa joko shortseissa tai munasillaan. Mikäli yhtään muistan ensimmäisiä muistikuviani 70-luvun lopusta, niin ainakin Suomessa kyllä kroolattiin ihan "Speedojen" kaltaisissa byysissa.
Yhdyn siis lämpimästi seuraavaan...
_ _ _ _ _ _
A proper and very common swimming costume favoured by people young and old worldwide, except in the United States. The speedo-style suit is form-fitting, which allows for better control in the water, faster drying, and more comfort. Since Europeans, Asians and Brazillians don't obsess over penis size or automatically associate speedos with homosexuality the way Americans do, people of all shapes and sizes can wear them while swimming without ridicule.
_ _ _ _ _ _
...käykää siis antamassa thumbs up edelliselle statementille Urban Dictionaryssa, jos niin koette.
Itse käytän speedoja joskus aivan periaatteesta ylpeästi kuin Borat, vaikkakin minulla on back uppina kyllä aina shortsit, jos sosiaalinen paine sattuisi kasvamaan liian kovaksi.
Tiivistettynä, jos haluat liittyä paikalliseen sateenkaari-kansaan, niin käytät "speedoja". Jos et, käytät uidessasi shortseja. Alasti uimisesta olet välittömästi luokassa freak... nimim. kaikki edelliset luokitukset kokeillut.
Vaatetuksen seksuaalisväritteinen tulkinta johtaa myös siihen, että jatkuva sateenkaari-vaatetus (esim. T-paidoissa) tulkitaan Village tai San Francisco poikien osastolle viittaavaksi. Toisaalta, keskiarvoinen eurooppalainen mies, olipa kuka tahansa, on amerikkalaisen veljensä mielestä hiukan hinaaja. Äijässä kun pitää täällä olla sellaista cowboy-henkistä rosoa...
Ymmärtänette siiis, miksi rannalla ihmisillä on parhaimmillaan kokovartalo-uimapukuja. On aika sysikarmeaa.
Purjehdusta Long Islandilla, smog ja hyvin vähän saalista...
Purjehdittua tuli. Oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun piti itse kiskoa köysiä, hauskaa. Long Island Sound on varsin suosittu veneilypaikka new yorkilaisille. Tuulet eivät ole useinkaan pahat, koska Long Island demppaa pahimmat Atlantilta suoraan tulevat tuulet. Sen sijaan "vuorovesi" yllätti. Vuorovesi kiertää Long Islandin kummastakin suunnasta, joten niiden kohdatessa salmessa, on virtaus aika hurja. Muistetaan siis että laskuveden aikaan ei mennä uimaan, juuhan.
Virroista ja sedimenteistä on tehty myös "tutkimusta", jos jotakuta kiinnostaa, ja "Long Islandin historia" on sinänsä monella tapaa kiinnostava.
Tiesittekö muuten, että "Port Jeffersonista" kulkee "lautta" suoraan Connecticutiin. Tällä välttää kaikki NYCn ruuhkat, paljon ajamista ja bensat. Siis hyvä deal.
Olen joskus aikaisemminkin katsellut tätä Manhattanin päällä roikkuvaa ruskeaa pilveä, tosin New Jerseyn puolelta. Nyt sattui onneksi kamera mukaan, joten tästä voitte itse arvioida onko kyseessä smog, yleinen pölypilvi vai jotakin muuta.
Tällaisen alla sitä asutaan, joten ei mikään ihme että useimmilla tänne puhtoisesta Suomesta muuttavilla on jotain terveydellisiä ongelmia. HRllä, mutta myös Ladyllä, löytyy ihottumaa, ja useilla suomalaisilla puhkeaa täällä astma...
Saalista?
No, ei varsinaisesti. Pääsimme ihailemaan kyllä muiden saaliita. Ristus mikä hauki. (Mittasuhteena alakulmassa olevat juomatölkit.)
Virroista ja sedimenteistä on tehty myös "tutkimusta", jos jotakuta kiinnostaa, ja "Long Islandin historia" on sinänsä monella tapaa kiinnostava.
Tiesittekö muuten, että "Port Jeffersonista" kulkee "lautta" suoraan Connecticutiin. Tällä välttää kaikki NYCn ruuhkat, paljon ajamista ja bensat. Siis hyvä deal.
Olen joskus aikaisemminkin katsellut tätä Manhattanin päällä roikkuvaa ruskeaa pilveä, tosin New Jerseyn puolelta. Nyt sattui onneksi kamera mukaan, joten tästä voitte itse arvioida onko kyseessä smog, yleinen pölypilvi vai jotakin muuta.
Tällaisen alla sitä asutaan, joten ei mikään ihme että useimmilla tänne puhtoisesta Suomesta muuttavilla on jotain terveydellisiä ongelmia. HRllä, mutta myös Ladyllä, löytyy ihottumaa, ja useilla suomalaisilla puhkeaa täällä astma...
Saalista?
No, ei varsinaisesti. Pääsimme ihailemaan kyllä muiden saaliita. Ristus mikä hauki. (Mittasuhteena alakulmassa olevat juomatölkit.)
tiistaina, heinäkuuta 25, 2006
NY-Friikkejä.
New York City on kaikkien friikkien ja hullujen kotipaikka n:o 1. Ladyn kanssa olemme kehittäneet termiä "Cat Lady" tai "Cat Woman", joka viittaa hulluun, yksin kymmenen kissansa kanssa elävään ja neuroottiseen vanhaan piikaan. Katsele naisia kadulla ja kuuntele ohikulkevien ladyjen juttuja, niin asia tulee selväksi hyvin nopeasti.
Hankalampi kysymys on, mikä on kissanaisen miespuolinen vastine. 1) Yhtenä vaihtoehtona olemme nähneet äipän kanssa kotona asuvan, hiukan feminiinin, sihteerin hommia tekevän miestyypin, joka huolehtii kohtuuttomasti omasta ulkonäöstään, sijoittaa kaikki rahansa vaatteisiin ja partaveteen sekä pyrkii tekemään vaikutuksen trendikkäillä kommenteillaan. Itse olen tarjonnut vaihtoehdoksi 2) myös entistä Wall Street pankkiiria, joka ei käy suihkussa, haisee pahalle, ja pitää harrastuksenaan persnettoa tuottavaa levykauppaa villagessa. Luonnollisesti hän pukeutuu joka päivä samoihin 70-luvulta peräisin oleviin kuteisiin. Tyyppiin ei saa mitään tavallisessa sosiaalisessa kanssakäynnissä edellytettävää kontaktia.
Näillä kaikilla tyypeillä on tietysti vastineensa ja lähtökohtansa elävässä elämässä. Jo tällä perusteella jokainen suomalainen edustaa täällä valtavirtaa, vaikka olisi kuinka outo ja neuroottinen.
HRn ja Ladyn iltakävely Bryant Parkissa toi kokonaan uuden tason kissamies-keskusteluun. Näimme jotain todella outoa, joka ylitti kaikki ennakkokäsitykset. Valitettavasti hämärässä valossa valokuvan saaminen osoittautui mahdottomaksi. Onneksi internet-työskentely tuotti tuloksen.
Siis hyvät naiset ja herrat, "kissanaisen miespuolinen vastine". Olkaa niin ystävälliset ja sulkeutukaa suosioomme!
Kuvitelkaa, että jätkä ajaa ilmaisen netin takia NJstä Manhattanille istuskelemaan autossa. Kyllä, kyllä, praktiikkaahan tässä vain hoidetaan, äläppä kerro enempää myyntiartikkeleista. En myöskään halua tietää mitään siitä muovikukkakokoelmasta, joka autoon on saatu mahdutettua.
Hankalampi kysymys on, mikä on kissanaisen miespuolinen vastine. 1) Yhtenä vaihtoehtona olemme nähneet äipän kanssa kotona asuvan, hiukan feminiinin, sihteerin hommia tekevän miestyypin, joka huolehtii kohtuuttomasti omasta ulkonäöstään, sijoittaa kaikki rahansa vaatteisiin ja partaveteen sekä pyrkii tekemään vaikutuksen trendikkäillä kommenteillaan. Itse olen tarjonnut vaihtoehdoksi 2) myös entistä Wall Street pankkiiria, joka ei käy suihkussa, haisee pahalle, ja pitää harrastuksenaan persnettoa tuottavaa levykauppaa villagessa. Luonnollisesti hän pukeutuu joka päivä samoihin 70-luvulta peräisin oleviin kuteisiin. Tyyppiin ei saa mitään tavallisessa sosiaalisessa kanssakäynnissä edellytettävää kontaktia.
Näillä kaikilla tyypeillä on tietysti vastineensa ja lähtökohtansa elävässä elämässä. Jo tällä perusteella jokainen suomalainen edustaa täällä valtavirtaa, vaikka olisi kuinka outo ja neuroottinen.
HRn ja Ladyn iltakävely Bryant Parkissa toi kokonaan uuden tason kissamies-keskusteluun. Näimme jotain todella outoa, joka ylitti kaikki ennakkokäsitykset. Valitettavasti hämärässä valossa valokuvan saaminen osoittautui mahdottomaksi. Onneksi internet-työskentely tuotti tuloksen.
Siis hyvät naiset ja herrat, "kissanaisen miespuolinen vastine". Olkaa niin ystävälliset ja sulkeutukaa suosioomme!
Kuvitelkaa, että jätkä ajaa ilmaisen netin takia NJstä Manhattanille istuskelemaan autossa. Kyllä, kyllä, praktiikkaahan tässä vain hoidetaan, äläppä kerro enempää myyntiartikkeleista. En myöskään halua tietää mitään siitä muovikukkakokoelmasta, joka autoon on saatu mahdutettua.
Iloisia asioita.
Joskus maailma näyttää Ladyn ja vähän HRnkin silmissä surulliselta tai masentavalta. Onneksi tässä maailmassa on vielä jäljellä hyviä ja oikeilla arvoilla eläviä ihmisiä, jotka tekevät hyviä ja iloisia asioita. "Tässä on Ladyn suosikki", joka saa elämän näyttämään taas iloiselta ja elämisen arvoiselta.
Eläköön vapaa markkinatalous ja julkiset palvelut
USA vapaan kilpailun paratiisi, on jonkinlaisen terveen (?) järjen nimissä, rajoittanut kilpailua NYCssä esim. sähkön ja kaapeli-TVn osalta. Syynä on pyrkimys vähentää loputonta johtojen vetämistä, sillä yhtiöthän eivät varmasti käyttäisi yhteisiä verkkoja. Ei ole yllätys, että näiden palvelujen tarjoajat ovat NYCn vihatuimpia. Edellä kuvattu Con Edisonin tapaus on hyvä esimerkki. Tässä tapauksessa ongelma ei jää yksin tähän.
NYCn suurimpia sähkön käyttäjiä ovat MTAn subway system ja jossain määrin myös rautatiet NYCn ympäristössä. Sinänsä tilanne on hyvä, sillä toisin kuin englannissa junat sentään toimivat sähköllä eivätkä öljyllä. (Tämän vastineeksi kaikki rakennukset sitten talvisin lämmitetäänkin öljyllä). Pahoja ongelmiakin silti on.
Ongelma n:o 1 on, että "sähkö ei näin kesäisin riitä", ja joitakin subway-linjoja on jouduttu jo sulkemaan.
Ongelma n:o 2 on, että "sadat ihmiset paistattelivat päivää useampia tunteja paikalleen hyytyneessä subway-junassa." Kuumuuden takia sähköä tuova kolmas raide ilmeisesti vääntyi, ja juna jämähti paikalleen. Voitte arvata kuinka kuumaa NY-subwayn kaltaisessa metallikolossissa on kun se seisoo USAn helteessä eikä ilmastointi toimi.
Tämä ongelma ei suinkaan ole uusi. Metro Northin, Connecticutiin liikennöivän rautatielinjan, palvelut katkeilevat usein kesäisin, kun sähkölangat sulavat. Ongelma on sama kuin subwayssa, eli riittämätön kunnossapito. Löytyväthän USAn käytetyimmät rautatielinjat nimenomaan NYn alueelta. (Virallisesti ruuhkaisin on Long Island Railroad NYCstä Long Islandille.)
Ongelma n:o 3 on, että subway-hallinto on jo muutenkin hyvin heikossa maineessa, kun (sinänsä edullisia) lippujen hintoja ollaan jatkuvasti nostamassa ja palveluita silti leikkaamassa. Ymmärrettäväähän tämä olisi muuten, mutta MTA on tehnyt vuosittain yhä suurempia voittoja rakennuttaen Bronxiin suuren ja pramean pääkonttorin sekä maksaen pääjohtajalle ylisuurta palkkaa. Kun vielä tuoreessa muistissa on puoli vuotta sitten käyty MTA-työntekijöiden työtaistelu palkkojen nostamisen puolesta, alkaa tilanne olla kyseenalainen. Metronkuljettajien palkat olivat ennen palkkataisteluakin julkisen sektorin palkoiksi hyvät, yli 50 000 USD vuodessa, ja monet ovat katkeroituneita.
Con Edison ja MTA on siis viime aikoina ollut huonossa huudossa, mutta niin on myös "Time Warner", jolta myös Lady on pakotettu ostamaan kaapeli-TV-palvelunsa.
Koska kilpailua ei ole, ei Warner ole juuri huolissaan laadusta. Tällä hetkellä, kun kadullamme tehdään kunnostustöitä, ties kuinka monetta viikkoa, niin kaapelikanavat näkyvät jos näkyvät. Kanavat näkyvät kuitenkin joka päivä ainakin johonkin aikaan, joten kukaan ei voi väittää että palvelua ei saisi. Ladya vituttaa, koska pelkkien Internet-palvelujen osa laskusta on 50 taalaa kuussa. Se on aika paljon verrattuna vaikkapa suomalaisen Welhon 25 Euroon, varsinkin jos saatu palvelu on silkkaa paskaa.
NYCn suurimpia sähkön käyttäjiä ovat MTAn subway system ja jossain määrin myös rautatiet NYCn ympäristössä. Sinänsä tilanne on hyvä, sillä toisin kuin englannissa junat sentään toimivat sähköllä eivätkä öljyllä. (Tämän vastineeksi kaikki rakennukset sitten talvisin lämmitetäänkin öljyllä). Pahoja ongelmiakin silti on.
Ongelma n:o 1 on, että "sähkö ei näin kesäisin riitä", ja joitakin subway-linjoja on jouduttu jo sulkemaan.
Ongelma n:o 2 on, että "sadat ihmiset paistattelivat päivää useampia tunteja paikalleen hyytyneessä subway-junassa." Kuumuuden takia sähköä tuova kolmas raide ilmeisesti vääntyi, ja juna jämähti paikalleen. Voitte arvata kuinka kuumaa NY-subwayn kaltaisessa metallikolossissa on kun se seisoo USAn helteessä eikä ilmastointi toimi.
Tämä ongelma ei suinkaan ole uusi. Metro Northin, Connecticutiin liikennöivän rautatielinjan, palvelut katkeilevat usein kesäisin, kun sähkölangat sulavat. Ongelma on sama kuin subwayssa, eli riittämätön kunnossapito. Löytyväthän USAn käytetyimmät rautatielinjat nimenomaan NYn alueelta. (Virallisesti ruuhkaisin on Long Island Railroad NYCstä Long Islandille.)
Ongelma n:o 3 on, että subway-hallinto on jo muutenkin hyvin heikossa maineessa, kun (sinänsä edullisia) lippujen hintoja ollaan jatkuvasti nostamassa ja palveluita silti leikkaamassa. Ymmärrettäväähän tämä olisi muuten, mutta MTA on tehnyt vuosittain yhä suurempia voittoja rakennuttaen Bronxiin suuren ja pramean pääkonttorin sekä maksaen pääjohtajalle ylisuurta palkkaa. Kun vielä tuoreessa muistissa on puoli vuotta sitten käyty MTA-työntekijöiden työtaistelu palkkojen nostamisen puolesta, alkaa tilanne olla kyseenalainen. Metronkuljettajien palkat olivat ennen palkkataisteluakin julkisen sektorin palkoiksi hyvät, yli 50 000 USD vuodessa, ja monet ovat katkeroituneita.
Con Edison ja MTA on siis viime aikoina ollut huonossa huudossa, mutta niin on myös "Time Warner", jolta myös Lady on pakotettu ostamaan kaapeli-TV-palvelunsa.
Koska kilpailua ei ole, ei Warner ole juuri huolissaan laadusta. Tällä hetkellä, kun kadullamme tehdään kunnostustöitä, ties kuinka monetta viikkoa, niin kaapelikanavat näkyvät jos näkyvät. Kanavat näkyvät kuitenkin joka päivä ainakin johonkin aikaan, joten kukaan ei voi väittää että palvelua ei saisi. Ladya vituttaa, koska pelkkien Internet-palvelujen osa laskusta on 50 taalaa kuussa. Se on aika paljon verrattuna vaikkapa suomalaisen Welhon 25 Euroon, varsinkin jos saatu palvelu on silkkaa paskaa.
maanantaina, heinäkuuta 24, 2006
Con Edison rulettaa...
Juuri tällä hetkellä, on Queensissa ollut 100 000 ihmistä ollut "viikon ilman sähköä" helteessä, koska Con Edison ei ole saanut selvitettyä, miksi virta ei kulje. Yleisesti syynä on tietysti helteistä johtuvat jokakesäiset kulutuspiikit. Kun lämpötila alkaa olla 35 celsiusta, ja kaikki ilmastointilaitteet huutavat leipää, ei virta tietenkään riitä. Se miten Con Edison on "hoitanut tätä ongelmaa" onkin mielenkiintoinen. Yhtiö ilmoitti aluksi, että noin 2500 taloutta on ilman sähköä. Kun ongelmaa ei piakkoin saatu ratkaistuksi, joutui yhtiö myöntämään, että talouksia onkin 25 000.
Tässä härskisti kopioituna NY Timesin "artikkeli", jota ei ehkä ole kaikille teille muutoin suoraan saatavissa:
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Blackout in Queens Affects Many More Than Estimated
By MARIA NEWMAN
Published: July 21, 2006
The number of people who have been without power in Queens for five days now is actually closer to 100,000, not the figure of 2,000 customers that officials of Consolidated Edison had cited in previous days.
In Astoria, Queens, where some residents have been without power for five days, Con Edison employees passed out packages of ice and the Red Cross distributed supplies to those affected by the blackout.
With power out in Astoria, Queens, merchants tried to keep their businesses open. At a press conference in Queens, Mayor Michael R. Bloomberg called the discrepancy annoying, and said that Con Edison apparently based its earlier count on the number of customers who complained to the utility company that they had no power, and not on any systematic assessment of the power outage.
“I think what is annoying is that their first estimate was done based on phone calls,” the mayor said, saying he should have directed them earlier just to drive around the area to get an actual count of the number of people whose power was out.
The mayor said some customers may not get power back until Sunday, and that Con Edison workers are trying to at least get traffic lights working by rush hour this evening.
His acknowledgment that the power problem was actually much larger than anyone had thought explains some of the anger and frustration heard in sections of Queens, where the system began to fail on Monday, the third day of a severe heat wave. The problem was probably aggravated by thunderstorms on Tuesday that also blew out power to thousands of other customers in the region.
As businesses were complaining of spoiled food and lost revenue, and police officers had to direct traffic at dozens of intersections where traffic lights were not working, several elected officials today called for a criminal investigation into how Con Edison has handled the problem.
“Not only did they drop the ball when the power went out, they’ve been absolutely reckless over the last four days in leveling with the public,’’ said Councilman Eric Gioia of Queens. “We’ve got to get to the bottom of this.’’
But the mayor, at a news conference with a number of other leading city officials who are helping people cope with the situation, said he was not interested in accusing Con Edison of mismanaging the problem. Instead, he said, he wanted to make sure power was restored quickly.
“It did not change the number of people who did not have service,” he said. “Rather than point fingers at Con Ed and vilify all of the people who work for them, I want all of their employees to just continue to work as hard as they can until we get everybody back up.”
The mayor said some 250 Con Edison crews would be out working today to restore power. But their job was complicated by heavy rain showers that fell off and on during the day.
Residents of 28th Street in Astoria, across from a Con Edison plant, were trying to bail out their basements, which flooded from rain that began last night, at a time when the building has only limited power.
“It’s really disgusting,’’ said Lila Stathis, 75, who had just paid someone $463 to pump out her basement because she has power to only one outlet in her home. “I mean, how many days we have no air? And I’m right across from the Con Edison plant. It really makes you angry.’’
A spokesman for Con Edison said crews would be working throughout the night to try to restore power to as many customers as possible.
“We totally understand people’s frustrations,” Michael Clendenin, a Con Ed spokesman, told NY1 News today. “Right now we’re conducting a full assessment of why this happened. Meanwhile, our focus is completely on restoration.”
His words may have been small consolation to the thousands of customers in western Queens who have received no definitive word yet on when they would get power back, or why their particular neighborhoods were most affected.
“I think we were not being told the truth,” said Catherine Volpe, who lives on the 12th floor of the Berkeley Towers in Sunnyside, Queens, where power was restored on Thursday, although residents say the supply is so weak that they cannot use air conditioners or other high-drawing appliances.
“I welcome the investigation,” she said. “I think we were actually lied to.”
Con Edison also said it will be surveying the area that includes Long Island City, Sunnyside, Woodside, Hunters Point, and Astoria to better identify each block and home or business without power. It urged customers with power to leave a lamp switched on overnight until full power is restored to the area, to help crews see which homes have service as they work through the night.Con Edison also said today that 35,000 customers in Westchester County — not the 25,000 reported earlier — lost power after Tuesday’s storm. About 6,000 were still out on Friday morning.
Even the new estimate of 100,000 people being affected by the power problems may not be so accurate, the mayor acknowledged today, when he explained how Con Edison and he arrived at that number.
The mayor said that he suspected on Thursday that the utility company’s estimate of 2,000 customers without power — a ‘customer’ could be one person or one building with many residents — was probably low.
“They cannot tell from their computers,’’ Mr. Bloomberg said on a radio call-in program earlier today. “Their estimates at the beginning were based on how many people called up and said, ‘My power’s not working.’ You can question whether that’s an intelligent way to do it.”
The only way to tell, he said, would be to actually see which buildings had no power, he said, so on Thursday, he “demanded that they take a look, and they drove down almost every street.’’
“It got so late that, apparently, at that point, they said, ‘Well, everybody’s gone to bed, you don’t know whether people have power, you can’t tell from looking,’ and they tried to actually look,’’ he said.
“If it was one house in a block that didn’t have lights on, you assumed that there’s power there because typically everybody in that block would be out, or nobody,’’ he said. “If all of the block is dark, they assume that all of those people are without power.’’
Based on that survey, they concluded that 25,000 customers were without power. At the news conference in Queens, the mayor said that meant around 100,000 people.
“The real issue is not how many,” he said. “The real issue is how fast can they open up every manhole and fix if there is a problem.’’
The mayor said that additional police officers had been assigned to the blacked out area of Queens to patrol streets, deter crime, offer assistance and direct traffic at intersections where traffic lights were still not working.
Emergency calls to 911 were down by 40 percent in the area, he said. “It may be because everybody’s cooperating, or it may be because the police officers are out there,” he said.
Extra ambulances, Fire Department equipment and other aid were being sent to help and rescue the infirm and any elderly residents who were suffering from heat problems or were stranded because elevators were not running, he said.
Many residents had complained that the city was ignoring a prolonged blackout affecting several neighborhoods in western Queens, which happens to be where most of the city’s power plants are located. The mayor himself did not travel to the affected areas until Thursday, when many businesses had already been forced to close, residents were throwing out rancid food, drivers were taking turns creeping through intersections with darkened traffic signals and many people were forced out of their homes to seek relief from the heat.
The Yellowbird Repair Shop, directly across 20th Avenue from the Charles Poletti Power Plant in Astoria, remained largely without power Thursday.
“All they have to do is run an extension cord out to us and we’re open for business,” said Chris Kalatzis, the shop manager. He said his house in Astoria was also without power, ruining $200 worth of food in his refrigerator.
Merchants were dismayed and angry at the losses they were suffering from a power problem that began during a heat wave.
“Even third-world countries do not have this kind of problem,” said Jimmy Istavrof, 57, who owns the J & T Greek and Italian Deli on Ditmars Boulevard. “All this from a couple of 90-degree days.”
He showed how his Greek desserts and other foods sat spoiling in his freezers.
“You see? Like soup,” he said, squeezing a soft carton of ice cream. “It’s all going to shame.”
- - - - - - - - - - - - - -
Tässä härskisti kopioituna NY Timesin "artikkeli", jota ei ehkä ole kaikille teille muutoin suoraan saatavissa:
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Blackout in Queens Affects Many More Than Estimated
By MARIA NEWMAN
Published: July 21, 2006
The number of people who have been without power in Queens for five days now is actually closer to 100,000, not the figure of 2,000 customers that officials of Consolidated Edison had cited in previous days.
In Astoria, Queens, where some residents have been without power for five days, Con Edison employees passed out packages of ice and the Red Cross distributed supplies to those affected by the blackout.
With power out in Astoria, Queens, merchants tried to keep their businesses open. At a press conference in Queens, Mayor Michael R. Bloomberg called the discrepancy annoying, and said that Con Edison apparently based its earlier count on the number of customers who complained to the utility company that they had no power, and not on any systematic assessment of the power outage.
“I think what is annoying is that their first estimate was done based on phone calls,” the mayor said, saying he should have directed them earlier just to drive around the area to get an actual count of the number of people whose power was out.
The mayor said some customers may not get power back until Sunday, and that Con Edison workers are trying to at least get traffic lights working by rush hour this evening.
His acknowledgment that the power problem was actually much larger than anyone had thought explains some of the anger and frustration heard in sections of Queens, where the system began to fail on Monday, the third day of a severe heat wave. The problem was probably aggravated by thunderstorms on Tuesday that also blew out power to thousands of other customers in the region.
As businesses were complaining of spoiled food and lost revenue, and police officers had to direct traffic at dozens of intersections where traffic lights were not working, several elected officials today called for a criminal investigation into how Con Edison has handled the problem.
“Not only did they drop the ball when the power went out, they’ve been absolutely reckless over the last four days in leveling with the public,’’ said Councilman Eric Gioia of Queens. “We’ve got to get to the bottom of this.’’
But the mayor, at a news conference with a number of other leading city officials who are helping people cope with the situation, said he was not interested in accusing Con Edison of mismanaging the problem. Instead, he said, he wanted to make sure power was restored quickly.
“It did not change the number of people who did not have service,” he said. “Rather than point fingers at Con Ed and vilify all of the people who work for them, I want all of their employees to just continue to work as hard as they can until we get everybody back up.”
The mayor said some 250 Con Edison crews would be out working today to restore power. But their job was complicated by heavy rain showers that fell off and on during the day.
Residents of 28th Street in Astoria, across from a Con Edison plant, were trying to bail out their basements, which flooded from rain that began last night, at a time when the building has only limited power.
“It’s really disgusting,’’ said Lila Stathis, 75, who had just paid someone $463 to pump out her basement because she has power to only one outlet in her home. “I mean, how many days we have no air? And I’m right across from the Con Edison plant. It really makes you angry.’’
A spokesman for Con Edison said crews would be working throughout the night to try to restore power to as many customers as possible.
“We totally understand people’s frustrations,” Michael Clendenin, a Con Ed spokesman, told NY1 News today. “Right now we’re conducting a full assessment of why this happened. Meanwhile, our focus is completely on restoration.”
His words may have been small consolation to the thousands of customers in western Queens who have received no definitive word yet on when they would get power back, or why their particular neighborhoods were most affected.
“I think we were not being told the truth,” said Catherine Volpe, who lives on the 12th floor of the Berkeley Towers in Sunnyside, Queens, where power was restored on Thursday, although residents say the supply is so weak that they cannot use air conditioners or other high-drawing appliances.
“I welcome the investigation,” she said. “I think we were actually lied to.”
Con Edison also said it will be surveying the area that includes Long Island City, Sunnyside, Woodside, Hunters Point, and Astoria to better identify each block and home or business without power. It urged customers with power to leave a lamp switched on overnight until full power is restored to the area, to help crews see which homes have service as they work through the night.Con Edison also said today that 35,000 customers in Westchester County — not the 25,000 reported earlier — lost power after Tuesday’s storm. About 6,000 were still out on Friday morning.
Even the new estimate of 100,000 people being affected by the power problems may not be so accurate, the mayor acknowledged today, when he explained how Con Edison and he arrived at that number.
The mayor said that he suspected on Thursday that the utility company’s estimate of 2,000 customers without power — a ‘customer’ could be one person or one building with many residents — was probably low.
“They cannot tell from their computers,’’ Mr. Bloomberg said on a radio call-in program earlier today. “Their estimates at the beginning were based on how many people called up and said, ‘My power’s not working.’ You can question whether that’s an intelligent way to do it.”
The only way to tell, he said, would be to actually see which buildings had no power, he said, so on Thursday, he “demanded that they take a look, and they drove down almost every street.’’
“It got so late that, apparently, at that point, they said, ‘Well, everybody’s gone to bed, you don’t know whether people have power, you can’t tell from looking,’ and they tried to actually look,’’ he said.
“If it was one house in a block that didn’t have lights on, you assumed that there’s power there because typically everybody in that block would be out, or nobody,’’ he said. “If all of the block is dark, they assume that all of those people are without power.’’
Based on that survey, they concluded that 25,000 customers were without power. At the news conference in Queens, the mayor said that meant around 100,000 people.
“The real issue is not how many,” he said. “The real issue is how fast can they open up every manhole and fix if there is a problem.’’
The mayor said that additional police officers had been assigned to the blacked out area of Queens to patrol streets, deter crime, offer assistance and direct traffic at intersections where traffic lights were still not working.
Emergency calls to 911 were down by 40 percent in the area, he said. “It may be because everybody’s cooperating, or it may be because the police officers are out there,” he said.
Extra ambulances, Fire Department equipment and other aid were being sent to help and rescue the infirm and any elderly residents who were suffering from heat problems or were stranded because elevators were not running, he said.
Many residents had complained that the city was ignoring a prolonged blackout affecting several neighborhoods in western Queens, which happens to be where most of the city’s power plants are located. The mayor himself did not travel to the affected areas until Thursday, when many businesses had already been forced to close, residents were throwing out rancid food, drivers were taking turns creeping through intersections with darkened traffic signals and many people were forced out of their homes to seek relief from the heat.
The Yellowbird Repair Shop, directly across 20th Avenue from the Charles Poletti Power Plant in Astoria, remained largely without power Thursday.
“All they have to do is run an extension cord out to us and we’re open for business,” said Chris Kalatzis, the shop manager. He said his house in Astoria was also without power, ruining $200 worth of food in his refrigerator.
Merchants were dismayed and angry at the losses they were suffering from a power problem that began during a heat wave.
“Even third-world countries do not have this kind of problem,” said Jimmy Istavrof, 57, who owns the J & T Greek and Italian Deli on Ditmars Boulevard. “All this from a couple of 90-degree days.”
He showed how his Greek desserts and other foods sat spoiling in his freezers.
“You see? Like soup,” he said, squeezing a soft carton of ice cream. “It’s all going to shame.”
- - - - - - - - - - - - - -
Ka-Boom!
Kuten jo aikaisemmin mainittu, eräs tohtori Upper East Sidella koki avioeronsa erityisen stressaavaksi, ja toiminnan miehenä päätti tehdä asialle jotakin. Tarinan esittelyvaiheessa oli jo sattunut yhtä ja toista, puolin ja toisin arveluttavaa. Siirrymme suoraan epookkiin.
"Dr. Boom", kuten NYCläiset häntä jo kutsuvat, päätti siis räjäyttää 61st Streetin hienostoalueella sijaitsevan Town Housensa (oikealla).
Tohtori käänsi kaasuhanat auki ja odotteli aikansa, kunnes koko rakennus oli nestekaasun täyttämä. Ei ole selvyyttä mistä kipinä tuli, mutta tohtori oli tässä vaiheessa jossakin alakerrosten portaiden tienoilla.
Tämä (vasemmalla) on se mitä talosta jäi jäljelle. Uskomattominta on, että tohtori itse jäi henkiin keon alle, ja soitti itse paikallisen pelastuslaitoksen hakemaan hänet pois. Nahkasta tosin paloi 70 prosenttia, joten tohtori päätyi hyvin pian koomaan ja kuoli.
Uskomatonta on, että 25 korttelin päähän jysäyksestä ei silti kuulunut mitään (HR ei ainakaan herännyt), vaikka jälki oli aika julmannäköistä.
Rakennuksen taloudellisista seurannaisista olenkin jo kirjoittanut edellä.
"Dr. Boom", kuten NYCläiset häntä jo kutsuvat, päätti siis räjäyttää 61st Streetin hienostoalueella sijaitsevan Town Housensa (oikealla).
Tohtori käänsi kaasuhanat auki ja odotteli aikansa, kunnes koko rakennus oli nestekaasun täyttämä. Ei ole selvyyttä mistä kipinä tuli, mutta tohtori oli tässä vaiheessa jossakin alakerrosten portaiden tienoilla.
Tämä (vasemmalla) on se mitä talosta jäi jäljelle. Uskomattominta on, että tohtori itse jäi henkiin keon alle, ja soitti itse paikallisen pelastuslaitoksen hakemaan hänet pois. Nahkasta tosin paloi 70 prosenttia, joten tohtori päätyi hyvin pian koomaan ja kuoli.Uskomatonta on, että 25 korttelin päähän jysäyksestä ei silti kuulunut mitään (HR ei ainakaan herännyt), vaikka jälki oli aika julmannäköistä.
Rakennuksen taloudellisista seurannaisista olenkin jo kirjoittanut edellä.
Little Feat in Battery Park
Sillä että päivämäärällä 9/11 tuli roinat alas torneista on ollut monenlaisia seurauksia kaupungin elämään pidemmällä aikavälillä. Eräs seuraus on ollut asuntojen hintojen romahtaminen tietyillä alueilla, jolla taasen on ollut vaikutusta jopa paikalliseen kuldyyritarjontaan.
Battery Park on paremman, perheellisen ja ennenkaikkea valkoisen väen onnela Hudson Riverin rannalla hiukan pohjoiseen Ground Zerosta. Ympäristö on iltaisin tylsä, mutta turvallinen ja messevä. Eli jos täpäkkää löytyisi niin...
Koska nine-elevenin jälkeen kukaan ei alueella juuri halunnut asua, koki alue ja sieltä kämpän hankkineet vakavamman puoleisen taloudellisen kriisin. Tästä syystä paikallinen "yhteisö" ryhtyi toimiin, jotta alueen arvostus (lue: asuntojen hinnat) palautuisivat ennalleen.
Alueella ei perinteisesti ole koskaan tapahtunut kulttuurielämän saralla mitään, eikä siellä asuvia kulttuuri varmasti vähempää voisi kiinnostaa, mutta viime aikoina kuvaan on ilmestynyt erilaisia ilmaiskonsertteja ja tapahtumia.
Lady ja HR nauttivat "Little Feat"in leppoisista sulosoinnuista piknik-hengessä puistossa makaillen ja auringonlaskua ihaillen. Huvittavinta oli, että konsertti sinänsä oli täysin kaupunginosa-henkinen tapahtuma, jossa valkoiset keskiluokkaiset juristit ja lääkärit (siis entiset 60-luvun hipit), nauttivat perhe-elämästään lasten juostessa jaloissa.
Tällä tavalla täällä. Poissa oli Pori Jazzin kännisten käninä, levoton meininki ja yritysten röyhkeät vieraat, ja ylihintaiset liput. Konsertti ei maksanut latin latia, bändi soitti hienosti, kaikki kuuntelivat ja kaikilla oli hauskaa.
PS Jos joku Little Featin kiertue-elämää kadehtii, niin kannattaa vilkaista "kalenteria." Saa siinä istua bussissa tunnin jos toisenkin, vaikka bussinsa onkin hienoin keikka-auto, jonka olen elämässäni nähnyt. Little Feat Roots-bändinä... No yksi African-american henkilö paikalla havaittiin, mitä ilmeisimmin perheen lastenhoitaja.
Battery Park on paremman, perheellisen ja ennenkaikkea valkoisen väen onnela Hudson Riverin rannalla hiukan pohjoiseen Ground Zerosta. Ympäristö on iltaisin tylsä, mutta turvallinen ja messevä. Eli jos täpäkkää löytyisi niin...
Koska nine-elevenin jälkeen kukaan ei alueella juuri halunnut asua, koki alue ja sieltä kämpän hankkineet vakavamman puoleisen taloudellisen kriisin. Tästä syystä paikallinen "yhteisö" ryhtyi toimiin, jotta alueen arvostus (lue: asuntojen hinnat) palautuisivat ennalleen.
Alueella ei perinteisesti ole koskaan tapahtunut kulttuurielämän saralla mitään, eikä siellä asuvia kulttuuri varmasti vähempää voisi kiinnostaa, mutta viime aikoina kuvaan on ilmestynyt erilaisia ilmaiskonsertteja ja tapahtumia.
Lady ja HR nauttivat "Little Feat"in leppoisista sulosoinnuista piknik-hengessä puistossa makaillen ja auringonlaskua ihaillen. Huvittavinta oli, että konsertti sinänsä oli täysin kaupunginosa-henkinen tapahtuma, jossa valkoiset keskiluokkaiset juristit ja lääkärit (siis entiset 60-luvun hipit), nauttivat perhe-elämästään lasten juostessa jaloissa.Tällä tavalla täällä. Poissa oli Pori Jazzin kännisten käninä, levoton meininki ja yritysten röyhkeät vieraat, ja ylihintaiset liput. Konsertti ei maksanut latin latia, bändi soitti hienosti, kaikki kuuntelivat ja kaikilla oli hauskaa.
PS Jos joku Little Featin kiertue-elämää kadehtii, niin kannattaa vilkaista "kalenteria." Saa siinä istua bussissa tunnin jos toisenkin, vaikka bussinsa onkin hienoin keikka-auto, jonka olen elämässäni nähnyt. Little Feat Roots-bändinä... No yksi African-american henkilö paikalla havaittiin, mitä ilmeisimmin perheen lastenhoitaja.
Markkinointisanastoa ja eriarvoisuutta...
Päivänä muutamana aloimme Ladyn ystävien kanssa keskustella paikallisesta markkinointikielestä, jonka kekseliäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Täällähän mikään ei ole "käytettyä" vaan asia ilmaistaan aina niin positiivisesti. Vaikkapa tämä Virgin-levykaupan...
...ilmaisu on täysin tavallinen. Ajatteluamme innovoivat erityisesti autokauppiaiden käyttämät termit preowned ja pre-enjoyed. Viikonloppua vietettiin Worcesterissa, jossa oli menossa meille kaikille niin puuduttavan tavallinen, yhdistetty Hot Rod & Bikini Contest, ja meno oli sen mukainen. Heräsi kysymys millaisia tuotteita voisi myydä termillä "pre-enjoyed", ja millaista markkinointipotentiaalia voisi sisältyä vaikkapa ilmaisuun "pre-enjoyed whore." Parasta lopettaa tähän.
Viikonlopun muut verbaaliset pohdinnat liittyivät aina niin pinnalla olevaan sanalliseen eriarvoistamiseen. Koska termit "handicapped" ja "disabled" ovat meidän kaikkien mielestä leimaavia, on tilalle paikallisilla tarjolla "handicapable" ja "differently abled". Kuinka paljon parempi maailma olisikaan jos kaikki käyttäisimme näitä ilmaisuja.
Vielä muuta... No ainakin opin, että "flamers" tarkoittaa siis Hottareiden pakareista paukkuvia suuliekkejä... Aina sitä oppii.
PS Niin ja siis flamer tarkoittaa tietysti myös jotain ihan muuta (erit. defin. 4).
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
Rakentaminen, asuminen, arkkitehtuuri ja hulluus
Viime päivinä olen saanut tai joutunut fiksailemaan paikkoja, joko muiden avuksi tai sitten omaa kylppäriä. Noin yhteenvetona sanoisin, että USAn itärannikoiden pientaloissa rakennusperiatteet ovat 60-luvulla pitkälle vastanneet suomalaisia. Vyllit vähän ohkaisemmat ja mittasuhteet hiukan erilaiset, mutta muuten mennään aika suomalaisen oloisesti. Varsinkin sisätiloissa homma oli tuttua kipsilevy ja lasivilla meininkiä, joskin ulkoseinästä puuttui kokonaan tuulensuojalevy.
Erojakin on. Täällä on viimeaikoina yleistynyt lastulevystä tehty puuelementti, joista pystetään talopaketti hyvinkin livakkaasti. Näyttää veikeältä. (San Diegossa ottamani kuva tulee kohtapuoliin tähän.)
Toinen ero löytyy suurten kaupunkien tornitaloista. Ihmettelin kun omat kylpyhuoneen laatat lähtevät omille teilleen, ja keräävät kosteutta. Ystävälläni oli sama ongelma, ja syyksi osoittautui lopulta rakennustyyli.
Kylpyhuoneet tehdään pulloiksi. Täällä ei käytetä suomalaisen kaltaista kosteuseristystä, vaan koko kylpyhuone suljetaan pulloksi yhtenäisellä massalla, johon samalla myös laatat kiinnitetään. Tällä estetään takuuvarmasti kosteuden siirtyminen rakenteisiin, kuten myös erilaisten luteiden siirtyminen kämpästä toiseen. Silti, rakenne ei hengitä mihinkään suuntaan, ja kun ilmanvaihto vanhemmissa rakennuksissa on mitä on, on ymmärrettävää että kosteus alkaa jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia.
Meillä olohuoneen parketti on kiinnitetty perinteisesti kuten Suomessakin tehtiin 80-luvulla (jolloin nykyinen parketti on meidän kämppään laitettu). Nykyään monissä paikoin parketin alle vedetään kylpyhuoneen massaa vastaava pehmeä solumuovimassa, joka hupaisasti joustaa jalan alla.
Rakentamisen suhteen täällä eletään kiinnostavaa aikaa, koska suurin osa NYCn pilvenpiirtäjistä alkaa olla järkyttävässä kunnossa. Näiden 1900-luvun alussa rakennettujen todella epäkäytännöllisten tornien remontointi on mielipuolisen kallista--luultavasti kalliimpaa kuin ampua alas ja rakentaa uusi. Toisaalta, pilvenpiirtäjistä on tullut merkittäviä maamerkkejä eikä niiden purkamiseen takuulla saisi lupaa. Vaikka paikallinen museovirasto sattuisikin luvan antamaan, ei yleinen mielipide sitä tule sallimaan.
Lisäksi vanhat rakenteet asettavat hyvin suuret rajoitukset renovoinnille, kuten voi huomata vaikkapa monille suomalaisille tutun "International House"n vasta valmistuneessa remontissa. Uutta on kyllä tehtiin, mutta koska perusratkaisut ovat vanhanaikaiset, heikot ja tilaavievät, hukataan valtavasti potentiaalia. Rakennus on kyllä ulkoisesti vanha ja hieno, mutta aika bunkkeri asua ja elää. Pilvenpiirtäjien kohdalla, pelkästään käytetty vanhanaikainen rakennustekniikka nielee valtavan suuren osan koko rakennuksen kokonaispinta-alasta. Rakenteellista (palo)turvallisuutta ei voi myöskään mitenkään modernisoida.
Vanhat rakennukset ovat silti periaatteessa kestäviä. Kestihän "Empire State Building" miehekkäästi "pommikoneen törmäyksen" vuonna 1945, toisin kuin nuorempi sisaruspari vajaat puolivuosisataa myöhemmin.
ESB on hyvä esimerkki toisesta rakentamiseen liittyvässtä ongelmasta. Vakuutuslaitokset ovat kaukaa viisaasti tajunneet pilvenpiirtäjien riskit, ja pilvenpiirtäjän lähellä olevissa rakennuksissa asuminen on merkittävästi kalliimpaa kuin muualla. Myös torneja ympäröivien rakennusten vakuutusmaksut kohoavat julmiksi.
Minulle oli tänne tullessa vaikeaa käsittää, että varsinkin USAn itärannikolla on paljon vanhoja rakennuksia. Koska toinen maailmansota ei tuhonnut rakennuskantaa, ja koska täällä kaupungit ovat olleet suuria jo kauan, on Manhattanillakin enemmän sääntö kuin poikkeus asua ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennetussa talossa. Ympäri maata on valtava määrä nk. "Victorian style" taloja, jotka on rakennettu 1800-luvulla. 1700-luvulla rakennettuja nk. "Colonial style" rakennuksia on myös paljon, aivan tavallisten kansalaisten hallussa. Jotkin niistä ovat tietysti suojeltuja.
Rakennustyylit eroavat siinä että Colonial -rakennukset löytyvät aivan tienvarresta, ne ovat laatikkomaisia, niissä on pienet ikkunat ja ne ovat usein matalia. Victorian House on perinteisesti korkea ja hoikkalinjainen suurine ikkunoineen, ja pyörempine muotoineen. Noin yleisesti voi todeta, että tarkkailemalla rakennuksen rakenteellista rahan hajua pääsee aika pitkälle.
Rakennusten suojeleminen aiheuttaa veikeitä sattumuksia täälläkin. Männä viikolla eräs tohtori räjäytti suojellun Town Housensa palasiksi Upper East Siden äveriäällä 61th streetillä. Kaasuräjähdys romahdutti aivan koko rakennuksen korjaamattomaan kuntoon. Jäljelle ei nimittäin jäänyt yhtään mitään. Aiheesta myöhemmin lisää, mutta kiinnostava rakentamiseen liittyvä detalji on, että kun suojellun rakennuksen arvo yksin oli noin (lähteestä riippuen) neljä miljoonaa, niin nyt pelkästä vapaasta tonttimaasta (jolle voi rakentaa mitä tahansa), on tarjottu jo kahdeksaa miljoonaa...
Erojakin on. Täällä on viimeaikoina yleistynyt lastulevystä tehty puuelementti, joista pystetään talopaketti hyvinkin livakkaasti. Näyttää veikeältä. (San Diegossa ottamani kuva tulee kohtapuoliin tähän.)
Toinen ero löytyy suurten kaupunkien tornitaloista. Ihmettelin kun omat kylpyhuoneen laatat lähtevät omille teilleen, ja keräävät kosteutta. Ystävälläni oli sama ongelma, ja syyksi osoittautui lopulta rakennustyyli.
Kylpyhuoneet tehdään pulloiksi. Täällä ei käytetä suomalaisen kaltaista kosteuseristystä, vaan koko kylpyhuone suljetaan pulloksi yhtenäisellä massalla, johon samalla myös laatat kiinnitetään. Tällä estetään takuuvarmasti kosteuden siirtyminen rakenteisiin, kuten myös erilaisten luteiden siirtyminen kämpästä toiseen. Silti, rakenne ei hengitä mihinkään suuntaan, ja kun ilmanvaihto vanhemmissa rakennuksissa on mitä on, on ymmärrettävää että kosteus alkaa jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia.
Meillä olohuoneen parketti on kiinnitetty perinteisesti kuten Suomessakin tehtiin 80-luvulla (jolloin nykyinen parketti on meidän kämppään laitettu). Nykyään monissä paikoin parketin alle vedetään kylpyhuoneen massaa vastaava pehmeä solumuovimassa, joka hupaisasti joustaa jalan alla.
Rakentamisen suhteen täällä eletään kiinnostavaa aikaa, koska suurin osa NYCn pilvenpiirtäjistä alkaa olla järkyttävässä kunnossa. Näiden 1900-luvun alussa rakennettujen todella epäkäytännöllisten tornien remontointi on mielipuolisen kallista--luultavasti kalliimpaa kuin ampua alas ja rakentaa uusi. Toisaalta, pilvenpiirtäjistä on tullut merkittäviä maamerkkejä eikä niiden purkamiseen takuulla saisi lupaa. Vaikka paikallinen museovirasto sattuisikin luvan antamaan, ei yleinen mielipide sitä tule sallimaan.
Lisäksi vanhat rakenteet asettavat hyvin suuret rajoitukset renovoinnille, kuten voi huomata vaikkapa monille suomalaisille tutun "International House"n vasta valmistuneessa remontissa. Uutta on kyllä tehtiin, mutta koska perusratkaisut ovat vanhanaikaiset, heikot ja tilaavievät, hukataan valtavasti potentiaalia. Rakennus on kyllä ulkoisesti vanha ja hieno, mutta aika bunkkeri asua ja elää. Pilvenpiirtäjien kohdalla, pelkästään käytetty vanhanaikainen rakennustekniikka nielee valtavan suuren osan koko rakennuksen kokonaispinta-alasta. Rakenteellista (palo)turvallisuutta ei voi myöskään mitenkään modernisoida.
Vanhat rakennukset ovat silti periaatteessa kestäviä. Kestihän "Empire State Building" miehekkäästi "pommikoneen törmäyksen" vuonna 1945, toisin kuin nuorempi sisaruspari vajaat puolivuosisataa myöhemmin.
ESB on hyvä esimerkki toisesta rakentamiseen liittyvässtä ongelmasta. Vakuutuslaitokset ovat kaukaa viisaasti tajunneet pilvenpiirtäjien riskit, ja pilvenpiirtäjän lähellä olevissa rakennuksissa asuminen on merkittävästi kalliimpaa kuin muualla. Myös torneja ympäröivien rakennusten vakuutusmaksut kohoavat julmiksi.
Minulle oli tänne tullessa vaikeaa käsittää, että varsinkin USAn itärannikolla on paljon vanhoja rakennuksia. Koska toinen maailmansota ei tuhonnut rakennuskantaa, ja koska täällä kaupungit ovat olleet suuria jo kauan, on Manhattanillakin enemmän sääntö kuin poikkeus asua ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennetussa talossa. Ympäri maata on valtava määrä nk. "Victorian style" taloja, jotka on rakennettu 1800-luvulla. 1700-luvulla rakennettuja nk. "Colonial style" rakennuksia on myös paljon, aivan tavallisten kansalaisten hallussa. Jotkin niistä ovat tietysti suojeltuja.
Rakennustyylit eroavat siinä että Colonial -rakennukset löytyvät aivan tienvarresta, ne ovat laatikkomaisia, niissä on pienet ikkunat ja ne ovat usein matalia. Victorian House on perinteisesti korkea ja hoikkalinjainen suurine ikkunoineen, ja pyörempine muotoineen. Noin yleisesti voi todeta, että tarkkailemalla rakennuksen rakenteellista rahan hajua pääsee aika pitkälle.
Rakennusten suojeleminen aiheuttaa veikeitä sattumuksia täälläkin. Männä viikolla eräs tohtori räjäytti suojellun Town Housensa palasiksi Upper East Siden äveriäällä 61th streetillä. Kaasuräjähdys romahdutti aivan koko rakennuksen korjaamattomaan kuntoon. Jäljelle ei nimittäin jäänyt yhtään mitään. Aiheesta myöhemmin lisää, mutta kiinnostava rakentamiseen liittyvä detalji on, että kun suojellun rakennuksen arvo yksin oli noin (lähteestä riippuen) neljä miljoonaa, niin nyt pelkästä vapaasta tonttimaasta (jolle voi rakentaa mitä tahansa), on tarjottu jo kahdeksaa miljoonaa...
torstaina, heinäkuuta 20, 2006
Al Gorella keulii...
...mutta hyvä tämäkin, jos sillä pieni pallomme pelastuu.
Jatko SISÄLTÄÄ SPOILERIN, joten jätä tähän jos haluat olla tietämättä asiasta vielä mitään.
"An Inconvenient Truth" on varsin peri-amerikkalaiseen tapaan myymässä voittoisaa sankaritarinaa, mutta kun happy end jää tulematta tuntuu paikallinen mielipide elokuvasta olevan "depressing". Tarina esittelee havainnollisesti ilmastonmuutoksen vakavia vaikutuksia, jotka eivät oman kokemukseni mukaan tunnu amerikkalaisille menevän perille. Yleinen mielipide täällä on yhä kuin meillä parikymmentä vuotta sitten, eli että "älkää nyt hipit viittikö..." Turhat numerotiedot on karsittu ja muutenkin asia on väännetty rautalangasta niin, että mitään älyllisiä voittoja leffasta on turha hakea. No, mitäs tuosta jos asia menee perille. Syytä olisikin, sillä USAn osuus ilmaston lämpenemisessä on likimain kaksi kertaa niin suuri kuin esimerkiksi Euroopan.
Tämä näkyy aivan käytännössä, kun katselee autoja. 5.7 litran bensakoneilla ajellaan NYCn ahtaita katuja. Ei siis järjen häivääkään. Pyytämättäkin autoa vuokraavalle yksinäiselle henkilölle tarjotaan liki nelilitraisia SUV-jeeppejä. Paitsi että autot ovat isoja, myös julkinen liikenne suksii. Jokainen LAssa käynyt tietää, että julkinen liikenne noin muodollisesti ottaen toimii, mutta jos pitää päästä minne tahansa muualle kuin LAXiin tai Downtowniin niin sittenhän oletkin autosi varassa. Esim. Malibusta ei sunnuntaisin kulje mikään sortin julkista kulkuvälinettä edes Sunset Boulevardille asti. Miksikö? Siksi, että puutarhurit eivät työskentele sunnuntaisin, eikä busseja näin ollen tarvita.
Koska suur-Los Angeles, kuten monet muutkin USAn kaupungit, on rakennettu autoiltavaksi, olisi läpimitaltaan liki 200 km kokoisen alueen saattaminen öljykriisin sattuessa metro-vetoiseksi likimain mahdotonta. On kiinnostavaa nähdä miten aikojen saatossa tulee käymään. Lakkaako LA olemasta. Toisaalta onhan noita öljylähteitä maailmalla, joita merijalkaväki voi vielä käydä hankkimassa omaan etupiiriin...
Elokuvan heikompi puoli oli väkisin leffaan ympätty "Goren henkilökohtaisen persoonan" esittely. Heräsi kysymys onko Albertilla vieläkin pyrkimystä maailman viisaimman kansan presidentiksi vai oliko kyseessä vain katkeran miehen tilitystä. (Gore oli vaalitappion jälkeen (syystäkin) aika heikossa hapessa, ja lihoi useita kiloja). Kuva Goresta myytiin kaikkien ilmastonmuutostutkijoiden kaverina, ja uuden uljaan USAn Davy Crockettina. Ok, sitten. "A bit sappy", totesi Ladykin.
Ja vielä niistä jääkarhuista:
Goren mukaan jääkarhuja on löydetty hukkuneina kun ne, uituaan yli 10 mailia löytämättä kiinteää jäätä, ovat uupuneet.
Toisen lähteen mukaan jääkarhut harrastavat jo "kannibalismia", koska niillä alkaa olla vaikeuksia ravinnon hankinnassa.
Myönnä pois, olisi sääli jos nämä naamat katoaisivat!!
Siis "mitä mieltä"... No, jos amerikkalaiset tällä leffalla ostavat ilmaston lämpenemisen omakseen, ja muuttavat tottumuksiaan, niin tämä on loistava elokuva. Aika näyttää.
Jatko SISÄLTÄÄ SPOILERIN, joten jätä tähän jos haluat olla tietämättä asiasta vielä mitään.
"An Inconvenient Truth" on varsin peri-amerikkalaiseen tapaan myymässä voittoisaa sankaritarinaa, mutta kun happy end jää tulematta tuntuu paikallinen mielipide elokuvasta olevan "depressing". Tarina esittelee havainnollisesti ilmastonmuutoksen vakavia vaikutuksia, jotka eivät oman kokemukseni mukaan tunnu amerikkalaisille menevän perille. Yleinen mielipide täällä on yhä kuin meillä parikymmentä vuotta sitten, eli että "älkää nyt hipit viittikö..." Turhat numerotiedot on karsittu ja muutenkin asia on väännetty rautalangasta niin, että mitään älyllisiä voittoja leffasta on turha hakea. No, mitäs tuosta jos asia menee perille. Syytä olisikin, sillä USAn osuus ilmaston lämpenemisessä on likimain kaksi kertaa niin suuri kuin esimerkiksi Euroopan.
Tämä näkyy aivan käytännössä, kun katselee autoja. 5.7 litran bensakoneilla ajellaan NYCn ahtaita katuja. Ei siis järjen häivääkään. Pyytämättäkin autoa vuokraavalle yksinäiselle henkilölle tarjotaan liki nelilitraisia SUV-jeeppejä. Paitsi että autot ovat isoja, myös julkinen liikenne suksii. Jokainen LAssa käynyt tietää, että julkinen liikenne noin muodollisesti ottaen toimii, mutta jos pitää päästä minne tahansa muualle kuin LAXiin tai Downtowniin niin sittenhän oletkin autosi varassa. Esim. Malibusta ei sunnuntaisin kulje mikään sortin julkista kulkuvälinettä edes Sunset Boulevardille asti. Miksikö? Siksi, että puutarhurit eivät työskentele sunnuntaisin, eikä busseja näin ollen tarvita.
Koska suur-Los Angeles, kuten monet muutkin USAn kaupungit, on rakennettu autoiltavaksi, olisi läpimitaltaan liki 200 km kokoisen alueen saattaminen öljykriisin sattuessa metro-vetoiseksi likimain mahdotonta. On kiinnostavaa nähdä miten aikojen saatossa tulee käymään. Lakkaako LA olemasta. Toisaalta onhan noita öljylähteitä maailmalla, joita merijalkaväki voi vielä käydä hankkimassa omaan etupiiriin...
Elokuvan heikompi puoli oli väkisin leffaan ympätty "Goren henkilökohtaisen persoonan" esittely. Heräsi kysymys onko Albertilla vieläkin pyrkimystä maailman viisaimman kansan presidentiksi vai oliko kyseessä vain katkeran miehen tilitystä. (Gore oli vaalitappion jälkeen (syystäkin) aika heikossa hapessa, ja lihoi useita kiloja). Kuva Goresta myytiin kaikkien ilmastonmuutostutkijoiden kaverina, ja uuden uljaan USAn Davy Crockettina. Ok, sitten. "A bit sappy", totesi Ladykin.
Ja vielä niistä jääkarhuista:
Goren mukaan jääkarhuja on löydetty hukkuneina kun ne, uituaan yli 10 mailia löytämättä kiinteää jäätä, ovat uupuneet.
Toisen lähteen mukaan jääkarhut harrastavat jo "kannibalismia", koska niillä alkaa olla vaikeuksia ravinnon hankinnassa.
Myönnä pois, olisi sääli jos nämä naamat katoaisivat!!
Siis "mitä mieltä"... No, jos amerikkalaiset tällä leffalla ostavat ilmaston lämpenemisen omakseen, ja muuttavat tottumuksiaan, niin tämä on loistava elokuva. Aika näyttää.
TVn ruokaohjelmista
Tää ruokapuoli on jotenkin viime aikoina ollut kovasti tapetilla, eikä TVn ohjelmatarjontaa sovi unohtaa tälläkään saralla. Kiinnostavinta on lähinnä ohjelmatarjonnan valtava diversiteetti. Tässä postauksessa otettakoon käsittelyyn ruokakanavista kauneimman "Food Network"in ääri-ilmiöt Paula's Home Cooking ja Good Eats.
Paulan kokkishowta katsellessani kuvittelin ensimmäisellä kerralla vakavasti, että homma on iso vedätys. Mamma itsessään vaikuttaa jonkinlaiselta teksasilaisen öljy- ynnä lihajalostajaperheen sekä maternaalisen konservatiiviporvarin yhdistelmältä viritettynä alaluokan viihde- ja ruokailutottumuksiin. Rouva haluaa antaa itsestään kultivoidun, mutta tavallista kansaa syleilevän kuvan, joten täti pukeutuu perinteisten republikaani-helmiensä ja uskomattoman Syvä Etelä- aksenttinsa lisäksi baseball-takkeihin ja lenkkareihin. Paula Deenin historia myydään köyhästä rikkaaksi sankaritar-tarinana, ja ilmeisesti tuota myyttiä kehittelemällä yritetään myydä juttua tavalliselle amerikkalaiselle.
Yhtä kaikki, tuloksena on jonkinlainen viritetty versio Teijan keittiöstä, jossa komeat ja kuuluisat "nuoret" urokset sitten kokkailevat Paula -tädin kanssa rasvaisimpia, juustoisimpia ja äkkimakeimpia soppia, mitä upporasvassa paistamalla tai sokerissa uittamalla voi aikaan saada. "Älkää hyvät ihmiset näihin reseptilöihin kajotko", jos ei ole varmaa tietoa pumpun kunnosta ja vatsanahkan napakuudesta. Ei uppoaisi minulle, kaikella kunnialla.
"Good Eats" taas on "Alton Brown"-nimisen entisen musavideotuottajan ja nykyisen tähtikokin yhden miehen show. Ohjelma itsessään on loistava. Sopat ovat kansainvälisiä ja kiinnostavia, ei niin terveellisiä, mutta niin lähellä gourmeeta kuin amerikkalainen kotikokki vain voi päästä. On suorastaan ilo kuulla hänen reseptejään, koska niissä on aina jotain uutta ja kiinnostavaa, jota palaa halusta kokeilla. Kaikkea thai-keittiön ja drinkkien sekä fine diningin ja piirakoiden väliltä. Herra on suorastaan pohjoismaalaisen selväjärkinen, välttelee erilaisia kalliita ja turhia amerikkalaisia vimpaimia ruoanlaitossa sekä painottaa ruoanlaiton olennaisimpia ja keskeisimpiä puolia.
Toisaalta, äijä on aivan uskomaton nörtti, joka esittelee kaiken viimeisen päälle. Ohjelmassa tutustutaan mm. sokerin kemiallisen kaavan ja eri riisilajien sisältämien molekyylien erilaiseen toimintaan eri tilanteissa. Jos ei näillä ohjeilla opi kokkaamaan niin sitten ei millään. Show-puolella ohjelma ampuu US -tyyliin taas yli, mutta täytyy sanoa, että yksiselitteisesti paras ruokaohjelma jota olen koskaan seurannut. Tämän on huomannut "moni muukin". Kokeilkaa linkeistä (esim. Food Network -saitilta) löytyviä Alton- pojan reseptejä. Toimii!
Paulan kokkishowta katsellessani kuvittelin ensimmäisellä kerralla vakavasti, että homma on iso vedätys. Mamma itsessään vaikuttaa jonkinlaiselta teksasilaisen öljy- ynnä lihajalostajaperheen sekä maternaalisen konservatiiviporvarin yhdistelmältä viritettynä alaluokan viihde- ja ruokailutottumuksiin. Rouva haluaa antaa itsestään kultivoidun, mutta tavallista kansaa syleilevän kuvan, joten täti pukeutuu perinteisten republikaani-helmiensä ja uskomattoman Syvä Etelä- aksenttinsa lisäksi baseball-takkeihin ja lenkkareihin. Paula Deenin historia myydään köyhästä rikkaaksi sankaritar-tarinana, ja ilmeisesti tuota myyttiä kehittelemällä yritetään myydä juttua tavalliselle amerikkalaiselle.
Yhtä kaikki, tuloksena on jonkinlainen viritetty versio Teijan keittiöstä, jossa komeat ja kuuluisat "nuoret" urokset sitten kokkailevat Paula -tädin kanssa rasvaisimpia, juustoisimpia ja äkkimakeimpia soppia, mitä upporasvassa paistamalla tai sokerissa uittamalla voi aikaan saada. "Älkää hyvät ihmiset näihin reseptilöihin kajotko", jos ei ole varmaa tietoa pumpun kunnosta ja vatsanahkan napakuudesta. Ei uppoaisi minulle, kaikella kunnialla.
"Good Eats" taas on "Alton Brown"-nimisen entisen musavideotuottajan ja nykyisen tähtikokin yhden miehen show. Ohjelma itsessään on loistava. Sopat ovat kansainvälisiä ja kiinnostavia, ei niin terveellisiä, mutta niin lähellä gourmeeta kuin amerikkalainen kotikokki vain voi päästä. On suorastaan ilo kuulla hänen reseptejään, koska niissä on aina jotain uutta ja kiinnostavaa, jota palaa halusta kokeilla. Kaikkea thai-keittiön ja drinkkien sekä fine diningin ja piirakoiden väliltä. Herra on suorastaan pohjoismaalaisen selväjärkinen, välttelee erilaisia kalliita ja turhia amerikkalaisia vimpaimia ruoanlaitossa sekä painottaa ruoanlaiton olennaisimpia ja keskeisimpiä puolia.
Toisaalta, äijä on aivan uskomaton nörtti, joka esittelee kaiken viimeisen päälle. Ohjelmassa tutustutaan mm. sokerin kemiallisen kaavan ja eri riisilajien sisältämien molekyylien erilaiseen toimintaan eri tilanteissa. Jos ei näillä ohjeilla opi kokkaamaan niin sitten ei millään. Show-puolella ohjelma ampuu US -tyyliin taas yli, mutta täytyy sanoa, että yksiselitteisesti paras ruokaohjelma jota olen koskaan seurannut. Tämän on huomannut "moni muukin". Kokeilkaa linkeistä (esim. Food Network -saitilta) löytyviä Alton- pojan reseptejä. Toimii!
Munajuttu.
- Toispäivänä Lady löysi artikkelin, jonka mukaan kananmunien neitseellinen pintakin ollaan valjastamassa palvelemaan markkinointiviestinnän pyhää tarkoitusta. "Tässä Gawker"in fakta, lisää löytyy bloggautumalla "New York Timesin artikkeliin".
keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006
Lady and HR go to White Castle...
Tää Ameriiiikan ruokapolitiikka on taas sellaisissa kantimissa, että en tiedä oikein mistä aloittaa ja mihin lopettaa.
Osalle meistä lienee tuttu "Harold and Kumar go to White Castle", "elokuva", jonka hauskuus alkoi avautua täysin uudella tavalla nautittuani itse tästä kokonaisvaltaisesta makumatkasta. Järkyttävintä ei ole se, että on todellakin olemassa hampurilaisravintolaketju nimeltä "White Castle". Voi olla jopa hauskaa verrata "elokuvan" ja "White Castlen" kotisivuja. Järkyttävintä on ravintolan tarjoama amerikkalaisuuden, alaluokkaisuuden, suorastaan saatanallinen rasvaisen ja yököttävän aterian, sekä naurettavan halvan hinnan muodostama kombinaatio, joka bisnesideana on täkäläisen mittapuun mukaan liki lyömätön. Jos hampparin hinta on 50 c/kpl niin tajuaa tyhmempikin, että sapuska on vähintäänkin kuraa. Tai niinhän sitä luulisi.
Ranskalaiset maistuvat (ja myös näyttävät) kumimaisilta ylivuotisilta Oolannin ranskanperunoilta, jotka on pari kertaa lämmäytetty upporasvassa, ja sitten lopuksi mikrossa. Hampurilaiset ovat sellaisia pieniä, joita kuuluu perusateriaan neljä (4).
Lihaa on sellainen 2 milliä vahva rasvasiivu, joka näyttää lähinnä kebab-siivulta, mutta maistuu käytännössä vain vanhalta rasvalta. Sämpylät ovat aivan tyhjää höttöä ja kokemuksesta yleisilmeeksi jää lopulta vain pelkkä rasva. Lady ja HR saivat yhdessä alas melkein yhden kokonaisen aterian. On aivan käsittämätöntä, että näitä täällä eräät jonottavat.
Oma kokemuksensa on atmosfääri. Pikantti pieni detalji oli, että jokainen sisääntuleva kundi yritti ensin iskeä tiskin takana palvelevan donnan. Ketä sitten käveli sisään? Alaluokkaa, värillistä, pienituloista, muutamia valkoisia mukaan lukien Lady ja HR. Saimme huomata, että emme kuulu joukkoon... Bon Appetit!
PS Härskit kuvat einehtimön karskista menyystä ja asiakaskunnan perusolemuksesta ovat peräisin WCn Mid-townin ja Bronxin konttoreista. New Yorkissa matkailleille lienee selvää kumpi on kumpi.
Osalle meistä lienee tuttu "Harold and Kumar go to White Castle", "elokuva", jonka hauskuus alkoi avautua täysin uudella tavalla nautittuani itse tästä kokonaisvaltaisesta makumatkasta. Järkyttävintä ei ole se, että on todellakin olemassa hampurilaisravintolaketju nimeltä "White Castle". Voi olla jopa hauskaa verrata "elokuvan" ja "White Castlen" kotisivuja. Järkyttävintä on ravintolan tarjoama amerikkalaisuuden, alaluokkaisuuden, suorastaan saatanallinen rasvaisen ja yököttävän aterian, sekä naurettavan halvan hinnan muodostama kombinaatio, joka bisnesideana on täkäläisen mittapuun mukaan liki lyömätön. Jos hampparin hinta on 50 c/kpl niin tajuaa tyhmempikin, että sapuska on vähintäänkin kuraa. Tai niinhän sitä luulisi.
Ranskalaiset maistuvat (ja myös näyttävät) kumimaisilta ylivuotisilta Oolannin ranskanperunoilta, jotka on pari kertaa lämmäytetty upporasvassa, ja sitten lopuksi mikrossa. Hampurilaiset ovat sellaisia pieniä, joita kuuluu perusateriaan neljä (4).Lihaa on sellainen 2 milliä vahva rasvasiivu, joka näyttää lähinnä kebab-siivulta, mutta maistuu käytännössä vain vanhalta rasvalta. Sämpylät ovat aivan tyhjää höttöä ja kokemuksesta yleisilmeeksi jää lopulta vain pelkkä rasva. Lady ja HR saivat yhdessä alas melkein yhden kokonaisen aterian. On aivan käsittämätöntä, että näitä täällä eräät jonottavat.
Oma kokemuksensa on atmosfääri. Pikantti pieni detalji oli, että jokainen sisääntuleva kundi yritti ensin iskeä tiskin takana palvelevan donnan. Ketä sitten käveli sisään? Alaluokkaa, värillistä, pienituloista, muutamia valkoisia mukaan lukien Lady ja HR. Saimme huomata, että emme kuulu joukkoon... Bon Appetit!
PS Härskit kuvat einehtimön karskista menyystä ja asiakaskunnan perusolemuksesta ovat peräisin WCn Mid-townin ja Bronxin konttoreista. New Yorkissa matkailleille lienee selvää kumpi on kumpi.
"The man"
on nk. Corporate American kollektiivinen ja geneerinen perusolemus.
Sen arkkityyppi on ylikiloinen hiukan kalju keski-ikäinen äijä huutamassa sinulle turhista asioista, joiden merkitys ei sinulle tunnu vuosienkaan saatossa avautuvan. Turhaa hommaa siis...
Tähän perustuu "The Man" -kieli, kuten
- I hate my job and been goofing around whole day.
- Yeah, stick it to "the man"! I hate this shit too.
Ladyn mukaan kaikkien äijien äijä on Dick Cheney, älykäs ja julma kusettajien kusettaja, joka vetelee naruja muiden takana. Ai, että pitäisi olla W vai...? No katsokaa nyt "tätä", ei näin tyhmä jätkä ketään kuseta.
"Lisää" esimerkkejä, ja sitten "tietoa" "äijästä".
Sen arkkityyppi on ylikiloinen hiukan kalju keski-ikäinen äijä huutamassa sinulle turhista asioista, joiden merkitys ei sinulle tunnu vuosienkaan saatossa avautuvan. Turhaa hommaa siis...Tähän perustuu "The Man" -kieli, kuten
- I hate my job and been goofing around whole day.
- Yeah, stick it to "the man"! I hate this shit too.
Ladyn mukaan kaikkien äijien äijä on Dick Cheney, älykäs ja julma kusettajien kusettaja, joka vetelee naruja muiden takana. Ai, että pitäisi olla W vai...? No katsokaa nyt "tätä", ei näin tyhmä jätkä ketään kuseta.
"Lisää" esimerkkejä, ja sitten "tietoa" "äijästä".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)